Lukijalta: Somessa kukin voi päästää luonteensa pimeimmät puolet esille vailla vastuuta tai kontrollia—Lääkkeeksi tähän tarvittaisiin jonkinlaiset ryhtitalkoot ylhäältä alas

Jos tuntisimme sydäntämme vähääkään ja sen oikkuja joutuisimme punastumaan usein häpeästä.

Sokeutemme estää näkemästä totuutta itsestämme. Huomattavasti helpompaa on nähdä se muissa. Mitä sokeampi ihminen on, sen enemmän hänessä on pimeyttä. Tarvitaan aina ulkopuolinen heräte valaisemaan näkemään langennut luontomme ja sen seuraukset kaikkialla ihmiselämässä.

Juutalaiset olivat hyvin tietoisia tästä probleemasta, mutta Kristus vei asian paljon pitemmälle mielialaan eli ytimeen saakka. Joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Tämä kuvauksena omantunnon äänestä lainkuuliaisista fariseuksissa.

Nykyisin tämä kiven ja loanheitto on suorastaan sankaruutta. Parhaimmat kivittäjät palkitaan suosionosoituksin ja heidän replikointiaan lainaillaan puheenparsissa. Se on kuin jonkinlainen urheiluhenkinen show, jossa parhaimmat loanheittäjät saavat kunnioitusta osakseen.

Ihminen voi olla hyvinkin älykäs tässä pelissä, mutta samalla madaltaa ihmisyydenarvoa nälväisyillään. Tätä ei tunnuta mitenkään hävettävän tässä kilpa-areenassa. Vaatii suurta itsehillintää olla vastaamatta samalla mitalla takaisin. Some on se areena, jossa nykyisin sorvataan milloin minkäkin hengen ilmauksia. Eikä tällä kanavalla ja foorumilla ole juuri rajoitteita, vaan kukin voi päästää luonteensa pimeimmät puolet esille vailla vastuuta tai kontrollia. Tämä heijastuu sitten kautta linjan aina kansanedustuslaitokseen saakka.

Tukkanuottasilla olo on kansainvälinen ilmiö kiitos teknologian. Mikään inhimillinen ulottuvuus ei jää vaille käsittelyä. Neutraaleinkin asia joutuu läpivalaisuun.
On suoranainen ihme, kun yleensä asialliset asiat tulevat hoidetuiksi huolimatta puremisinnosta. Tuntuu kuin varsin ohut olisi se pinta, mihin ei viitsitä koskea ja puuttua.

Rohkeimmat tai paremminkin röyhkeimmät saavat yhä vieläkin jatkokäsittelynsä lakituvassa, ja selviävät yleensä sakoilla.eivätkä paranna tapojaan. Hedelmistään puut tunnetaan.

Mikä sitten lääkkeeksi tähän tällaiseen? Tarvittaisiin jonkinlaiset moraali- ja ryhtitalkoot ylhäältä alas, mutta sellaiseen ei tunnu olevan tarvetta yleisen mellastelun keskellä. Elämme vapaassa maassa ja vapaudentunnetta ei käy rajoittaminen. On syytä odottaa aikojen pimentyvän ennemmin kuin valaistuvan ja päätepistettä ei tiedä kukaan. Ajan henki on tietty sieluttomuus ja järjenvastaisuus monelta osin. Patoavat voimat eivät juuri nauti yleistä suosiota.

Tuloksena voi olla ihminen, jonka tunnistaa sellaiseksi vain ruumistaan ja raajoistaan.

Vesa Kiiha, Lappeenranta

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut