Näkökulma: Alaikäisen väkivaltaiseen käytökseen pitää puuttua heti ja päättäväisesti

Päihdelääkäri Juha Kemppinen kirjoittaa, ettei käytöshäiriöisille alaikäisille nuorille tahdo löytyä psykiatrista hoitopaikkaa.

Juha Kemppinen
Juha Kemppinen

Päihdepsykiatrin työssäni minulla on joka päivä aikuisia potilaita, jotka kärsivät koulukiusaamisesta. Psyykkisesti koulukiusaamisen jäljet ovat elämänmittaiset. Osa koulukiusatuista päätyy itsemurhaan, koska eivät kestä kiusaamisen psyykkisiä seurauksia.

Kiusaavat nuoret eivät ymmärrä, että koulukiusaamisen jäljet vaikuttavat voimakkaasti läpi elämän. Siksi koulukiusaamista ei tule sallia sanallisessa eikä varsinkaan fyysisessä mielessä. Koulukiusaaja on se, joka pitää siirtää toiseen kouluun, ei se, jota kiusataan.

Se ettei koulukiusattua auteta ja mennä väliin, vaan kuvataan älypuhelimella videota, osoittaa nykyisten arvojen olevan pahasti pielessä. Se vaatii aikuisten välitöntä puuttumista asiaan.

Yli 30-vuotisen työurani aikana olen tavannut usein vanhempia, joilla on niin paljon ajankohtaisia ongelmia, etteivät heidän voimavaransa riitä – hyvästä tahdosta huolimatta – nuoren kasvattamiseen ja kuriin. Tarvitaan oman lähipiirin ihmisiä ja myös viranomaisia. Olen tavannut vain harvoja vanhempia, jotka oikeasti haluavat lapselleen pahaa. Monelle nykyvanhemmalle kasvattaminen ja kurinpito on uutta, vaikeaa ja ylivoimaistakin kaikkien vaikeuksiensa keskellä. He tarvitsevat apua.

Nuoren jatkuva uhmakkuus ja aikuisia vastustava käyttäytyminen ovat oireita, jotka johtavat noin neljällä prosentilla suomalaisista epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Tälle häiriölle tyypillistä käyttäytymistä on muun muassa se, ettei tunnista miltä toisesta tuntuu, ei kadu tekemisiään eivätkä rangaistukset vaikuta käyttäytymiseen.

Kyseistä persoonallisuushäiriötä on vankilaväestössä kymmenkertainen määrä muuhun väestöön verrattuna. Aikuisiällä sen hoitoon ei ole psykiatriassa hyviä eikä vaikuttavia hoitoja, siksi he ovatkin pääasiassa vankiloissa ”hoidettavana”. Varhain esiintynyt väkivaltaisuus on tämän häiriön vahva ennusmerkki.

Suomalaisissa tutkimuksissa on näyttöä aggressiivisuuden periytyvyydestä. Tiedetään, että oikeanlainen kasvatus ja kuri alle 14-vuotiaana voivat estää tämän perimän toteutumista. Myös erityiskasvatuksen professori Simo Seppo totesi jäähyväisluennossaan, että vain kasvatettu osaa kasvattaa.

Kasvatus, ei vain opetus, kuuluu myös koululle eikä ainoastaan kodeille. Kouluissa on opettajien arvovaltaa kaikin eri tavoin vähennetty, mikä on väärä suuntaus. Tähän ovat syyllisenä koulu-uudistukset, lainsäädännölliset toimenpiteet ja koululaisten vanhemmat, jotka eivät tunnusta opettajan auktoriteettia.

Koululääkärinä ollessani muistan tapauksen, jossa piti puuttua huonosti käyttäytyvään nuoreen. Vanhempia tavattuani totesin, että nuori on heistä huomattavasti parannettu painos. Entinen kansanedustaja ja opettaja, valtioneuvos Riitta Uosukainen kertoi luennossaan kuri-sanan alkuperästä. Kuri on se väylä mitä pitkin talvella navetassa syntyneet vasikat juoksevat laitumelle. Kasvatusta ja kuria tarvitaan kouluissa edelleen. Ihmisten aivot eivät ole muuttuneet viimeisen 60 000 vuoden aikana mihinkään.

Viisi prosenttia nuorista on teini-iässä suurissa vaikeuksissa itsensä kanssa, ja he tarvitsevat nuorisopsykiatrista hoitoa. Useimmat nuorisopsykiatriset osastot Suomessa eivät ota vastaan väkivaltaisesti käyttäytyviä nuoria, koska osastojen työntekijät ovat valtaosaltaan naisia, jotka eivät voi näille nuorille mitään.

Vaasassa hoidin nuorisopsykiatrian osaston nuoria. Alueella sijaitsevasta lastensuojelulaitoksesta, joka ei näiden nuorten kanssa pärjännyt, tuli nuoria osastolle pakkohoitoon terveyskeskuspäivystyksen kautta pakkohoitolähetteellä epäsosiaalisen ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Usein nämä nuoret käyttivät myös päihteitä.

Käytöshäiriöisiä nuoria ei voitu hoitaa samalla osastolla, jossa oli enimmäkseen voimakkaalla ahdistuksella oireilevia ujoja itseään viilteleviä tyttöjä. 16-vuotiaan narkomaanitytön maailma on hyvin erilainen kuin 16-vuotiaan estyneen viiltelijätytön.

Suomessa ei edes ole alaikäisille päihdeongelmaisille hoitopaikkoja. Hoidollisesti ei siis ollut eikä ole hyvää, toimivaa eikä sallittua keinoa rajoittaa näitä vaikeasti käytöshäiriöisiä nuoria, jotka tuntuivat erittäin hyvin tietävän kaikki oikeutensa. Velvollisuuksia heillä ei kuulemma ollut.

Ironista on se, että Suomessa on potilaan oikeuksien laki, joka ei sano yhtään halaistua sanaa potilaan velvollisuuksista.

Samalla tavalla Lappeenrannassakin joudutaan toistuvasti miettimään päivystystilanteessa öisin, minne nämä käytöshäiriöiset alaikäiset nuoret kuuluvat.

Sosiaalipäivystyksestä ei useinkaan ole ongelmaan mitään apua, koska nuoria ei oteta huostaan. Heidän kanssaan pärjäämättömät vanhemmat eivät myöskään halua heitä takaisin kotiin.

Alaikäistä ei voi ottaa lain mukaan aikuisten osastolle, jossa he kyllä pärjäisivät. Ainut vaihtoehto on yöllä lähettää heidät pakkohoitoon Kuusankoskelle ambulanssilla ja tarvittaessa laittamaan vastahakoinen nuori ambulanssiin poliisin auttamana, koska kukaan muu ei sitä lain mukaan saa tehdä. Kuusankoskelta he palautuvat parin päivän päästä takaisin.

Poliisi kertoi Etelä-Saimaassa olevansa erotuomari kotiväkivaltatapauksissa. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on puolestaan heidän kallis yömajansa.

Viime vuosina psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on pyritty pakon vähentämiseen, mikä on hyvä suuntaus. Ongelmaksi muodostuvat käytöshäiriöiset ihmiset, joita ei voi millään kunnollisella tavalla rajoittaa, ja jotka eivät näin hyödy psykiatrisesta hoidosta mitään.

Kauniit puheet, rauhoittelu ja puhejudo eivät heitä aina auta. Heidän ”psykiatrinen” hoitonsa on väistämättä pyöröovihoitoa, koska ei ole kunnollisia laillisia eikä hoidollisia edellytyksiä heidän hoitamisekseen.

Juha Kemppinen

Päihdepsykiatri