Lukijalta: Kun lumi sataa maahan, liikuntatoimisto unohtaa suuren osan lappeenrantalaisista kuntoilijoista

Lappeenrannan liikuntatoimisto hoitaa tehtäviään talvella luokattomasti. Kun lumi sataa maahan, liikuntatoimisto unohtaa suuren osan lappeenrantalaisista kuntoilijoista.

Lappeenrannassa kaikki valaistut kuntopolut varataan hiihtäjille. Samalla kävelijöistä tehdään lainsuojattomia, joiden on siirryttävä muualle tärkeämpien liikkujien tieltä.

Liikuntajohtaja Pasi Koistinen sanoo, että latu on hiihtämiseen tarkoitettu väylä. (ES verkko 16.1.) Kävely ja koirien tuominen sinne on järjestyslaissa kielletty ja kun ladut tehdään muut voivat siirtyä muille reiteille.

Koistinen toteaa, että kaupungilla on kävelijöille 300 kilometriä hoidettuja pyöräteitä ja muita kevyen liikenteen väyliä. Hän toteaa myös, että Kimpisessä on valaistu parin kilometrin ulkoilureitti jalankulkijoille.

Koistisen mukaan lenkkipolun pitäminen kunnossa kävelijöille vaatisi talvella auraamista ja hiekoittamista, mutta eikö se ole osa liikuntatoimen työtä. Mahdollistaa liikunta ja kannustaa ihmisiä liikkumaan.

Liikuntajohtajan esittämät väitteet ovat käsittämättömiä ja jopa valheellisia. Ensinnäkin, on eri asia liikkua metsän keskellä kuin mainituilla väylillä jossa autot usein kulkevat aivan vieressä. Toiseksi, Kimpisessä oleva valaistu kuntopolku on 950 metriä pitkä. Ja kolmanneksi, liikuntatoimi jättää kyseisen kuntopolun talven aikana täysin hoitamatta. Sitä ei aurata, ei liioin hiekoiteta.

Kun Lappeenrannassa ei Koistisen mukaan ole mahdollista tehdä omia reittejä kävelijöille ja koirien ulkoiluttajille, on täällä ainakin Pappilanniemen kuntopolku sekä mahdollisesti Maasotakoulun kuntopolku varattava muille kuin hiihtäjille.

Ne ovat perusteltuja vaihtoehtoja, sillä molempien kuntopolkujen läheisyydessä on latuvaihtoehtoja ja lisäksi Pappilanniemi on nimetty myös luontopoluksi, jossa päivittäin näkee jopa kymmeniä lintuharrastajia.

Lopuksi pari avointa kysymystä kaupungin liikuntajohtajalle, johon toivon vastausta lehdessä. Milloin liikuntatoimi huomioi tavalliset, ei hiihtoa harrastavat lappeenrantalaiset? Ja toiseksi, kumpi liikuttaa lappeenrantalaisia enemmän, koira vai sukset?

Ari Toivonen

Lappeenranta

Uusimmat uutiset