Lukijalta: Lappeenrannan valtuustolla edessä vaikeita ratkaisuja pandemian jälkeen

Me tiedämme tämän pandemian aiheuttavan suunnattomia muutoksia kaikkien maailman valtioiden talouteen. Puhutaan jopa maan jälleenrakentamisesta, joka muistuttaa toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Tuskin edes liioitellaan.

Vaikka Suomen tautitilastot ovat nyt lohdullisempia kuin muissa Pohjoismaissa, ihan samassa veneessä kuitenkin ollaan. Suomen kansallisvarallisuus on naapureitamme alhaisempi ja jo se tuo omat haasteensa.

Kaikki taloudet tulevat velkaantumaan, miten käy korkotason on ratkaisevan tärkeä kysymys. Keskustelu siitä, miten kompensoidaan yritysten menetykset kun ne lain voimin pakotetaan sulkemaan ovensa tai keskeyttämään toimintansa, käy nyt jo kuumana.

Kunnat, sairaanhoitopiirit ja vastaavat menettävät sekä tulojaan että joutuvat lisäämään menojaan. Vaikka Eduskunta ja maan hallitus olisivat kuinka armeliaita tahansa, ennustan, että kompensaatiot kuntapuolella jäävät vajaiksi.

Mitä se merkitsee Lappeenrannassa?

Ainakin tänä vuonna verotulot tulevat olemaan budjetoitua pienemmät. Useamman seuraavan vuoden aikana Eksoten menot ovat suunniteltua suuremmat. Siihen ei vaikuta vain pandemia, vaan muutkin ennakoitavissa olevat kuluerät. Niitä ei ratkaista pelkästään säästöillä eikä yt:llä, sairaista ja hoivaa tarvitsevista on huolehdittava. Lakisääteiset velvoitteet on täytettävä myös lasten ja nuorten osalta.

Valtuustoon joudutaan tuomaan väistämättä vaikeita ratkaisuja. Vaikeita ne ovat jo senkin takia, että on jo pitkään muokattu ilmapiiriä mittavien investointien toteuttamiseksi. Osahan tässä uudessakin tilanteessa on tehtävä, mutta mikä on prioriteetti?

Eksote on pidettävä voimissaan päivystävän sairaalan tasoisena. Koulut ja päiväkodit vaativat rahoitusta. Sen jälkeen tulevat elinkeinoja tukevat, koska alueiden välinen taistelu työpaikoista tulee kiihtymään. Sitten tulevat muut, jos rahaa vielä on.

Kaupunkineuvos, Lappeenranta

Luetuimmat