Lukijalta: Päivittäistavarakauppa vastaa: Eteläeurooppalainen kauppaketjukaan ei voisi myydä tuotteitaan Suomessa samalla hintatasolla kuin kotimaassaan.

Pertti Mela piti mielipidekirjoituksessaan (KS 3.6.) ruuan hintatasoa Suomessa korkeana ja kysyi, mikä ruuassa maksaa? Ruuan hinnasta 45 prosenttia on Suomessa erilaisia veroja. Elintarvikkeiden verotus on Suomessa Euroopan kireimpiä. Ruuan arvonlisäverokanta on meillä 14 prosenttia, mikä on lähes kolminkertainen EU15-maiden keskiarvoon (5,5 %) verrattuna. Ruuassa maksavat myös esimerkiksi logistiikka-, kiinteistö- ja energiakulut sekä ihmisten palkat: Suomessa ruoka-ala työllistää suoraan noin 250 000 henkilöä.

Samalla on hyvä muistaa, että ruoan hinta kulkee rinnakkain ansio- ja elintason kanssa. Suomessa kuluttajat käyttävät ruokaan keskimäärin 12 prosenttia tuloistaan. Monessa muussa Euroopan maassa osuus on suurempi. Vielä muutama vuosikymmen sitten meilläkin jopa yli viidennes tuloista meni ruokaan. Ansiotasomme on myös noussut nopeammin kuin elintarvikkeiden hinnat.

Jo useamman vuoden ajan Suomessa on ollut Pohjoismaiden edullisin ruoka. Se on hyvä saavutus harvaanasutussa, pohjoisessa, pitkien kuljetusetäisyyksien ja korkeiden työvoimakustannusten maassa. Toisin kuin Mela arveli, eteläeurooppalainen kauppaketjukaan ei siis voisi myydä tuotteitaan Suomessa samalla hintatasolla kuin kotimaassaan.

Kari Luoto, toimitusjohtaja, Päivittäistavarakauppa ry