Lukijalta: Vuodeosastojen aliarviointiin ei olisi enää varaa

Itse jo 2000-luvun alussa pohdiskelin vastavalmistuneena lähihoitajana sitä hirvittävää vimmaa saattaa vuodeosastot alasajoon ja huonokuntoiset vanhukset kotihoitoon. Okei, ymmärrän pointin, että ajatus paperilla kodinomaisesta hoitomiljööstä näytti entistä kauniimmalta, kun oletettiin riittävän hoivahenkilöstön takaavan erinomaisen kotihoidon.

Mutta ei mennyt kuviot kuten Strömsöössä menee. Mahdollisemman pienellä henkilökunnalla mahdollisemman monta kotikäyntiä vuoron aikana. Ja siitä se sitten lähti. Hoivan laadun nopea aleneminen.

Tosiasiat alkoivat hyvin nopeasti todentaa kotihoidon haasteellisuuden. Vanhusten erilaiset kodit asettavat rajoituksia hoivahenkilöstölle toimia täysipainoisesti, mitä tulee vaikkapa puhtauteen liittyvissä asioissa. Pienet tilat hankaloittavat vaikkapa pesuja ja terveydellisiä toimenpiteitä, kuntouttava työote tarkoittaa hoitajan mielessä käytännön tasolla usein miten selviytyä kohteesta toiseen.

Kuolemanosasto, kalmanhajuinen osasto ja mitä kaikkea sitä saikaan kuulla, kun kertoi työskentelevänsä vuodeosastolla hoitajana. Työtä tehdessäni koin kuitenkin lukuisia onnistumisen iloja ja työhön sai sisältöä ihanilta omaisilta, jotka todella arvostivat tekemääni työtä.

Muistan kuin eilisen, yhden kauneimmista hetkistä, jonka koin silloisessa työssäni. Olin yövuorossa ja erään vanhuksen elämäntie näytti olevan loppusuoralla. Väsymys painoi ja silmät sulkeutuivat lopullisesti. Istuin omaisen kanssa yön pimeydessä, keittelin teetä ja kuuntelin omaisen tarinointia rakkaastaan siinä vuoteen ääressä, vuodeosaston yössä.

Tuli hetki kun viimeinen henkäys kävi. Riensin ulos kesäyöhön ja keräsin pihalta luonnonkukkasia, jotka asettelin hetken päästä poisnukkuneen asiakkaani rinnan päälle. Oli tullut aika jättää jäähyväisiä. Yhdessä omaisen kanssa vietimme kauniin ja hiljaisen, hyvin kunnioittavan hetken.

Oli kyynelten aika. Mutta vaikka hetkessä oli surun haikeutta, oli siinä jotain käsittämättömän kaunista. Eikä kenenkään osapuolen tarvinnut kohdata kuolemaa yksin.

Kyllä vuodeosastojen arvostus olisi toista luokkaa tänään, jos niitä vielä olisi. Vanhusten palveluista puuttuu olennaisia osia kokonaisuudesta. Päivätoiminnan ennaltaehkäisevää merkitystä ei haluta ymmärtää, eikä palvelutarjottimelta löydy resursseja varmistaa, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä täältä ikuisuuteen yksin.

Jaana Kuokka,

Taipalsaari