Lukijalta: Jäähalli keskustaan – kiitos

Lätkän suurena ystävänä pistän lusikkani jäähallikeitokseen: Lappeenrannan keskusta vai Kisapuisto?

Puolisoni kera piipahdamme joskus toiseen kaupunkiin katsomaan lätkää, ja viimeksi pistäydyimme Lahdessa Pelikaanien vieraina. Majoituimme keskustassa ja hallille matkustimme muiden paikallisten fanien kanssa paikallisbussilla.

Ilta jatkuu pelin jälkeen yleensä ruokaravintolassa, ja seuraavana päivänä on ihan pakko pistäytyä vielä kaupoille.

Lahdessa totesimme jälleen kerran, että ehdottomasti jäähallin kuuluu olla keskustassa.

Nyt Lappeenrannassakin olisi keskustahallilla mahdollisuus tarjota kaupunkiin tuleville mukavan vaivaton vierailukokemus ja -kokonaisuus.

Hallia nimittäin tullaan käyttämään lätkäpelien ohella kaikkiin mahdollisiin yleisötapahtumiin: konsertit, messut, näyttelyt, seminaarit, vaalikiertueet ja erilaiset näytökset. Olisiko jopa LUT:n tutkimusosaamista hyödynnettävissä jäähallihankkeessa?

Keskustaan pääsee eri puolilta kaupunkia julkisilla. On aivan varmaa, että bussiyhtiöt rakentavat aikataulujaan myös peli-iltoja silmällä pitäen. Bussikuljetuksia myös Joutsenosta, Taipalsaarelta sekä Savitaipaleelta ja Luumäeltä, kiitos.

Junilla pääsee Kouvolasta ja Imatralta aina Joensuuta myöten vaikkapa artistin keikalle. Tapahtumien lippujen oston voisi sitouttaa paikallisiin kyytilippuihin, luoda pakettilippu, jolla tapahtumaan pääsisi edullisemmin. Autot kotiin ja julkisilla menoksi, jolloin luontokin kiittää.

Lappeenrannan ydin on uinunut jo kauan, erityisesti talvella, ruususen unessa kauppakeskusten viedessä elämänmakuisen vipinän ihmisineen keskustasta. Hallin rakentamisella keskustaan edesautetaan kaupunkiin saapuvia ihmisiä suoraan palveluiden äärelle: ravintoloihin, kauppoihin, hotelleihin ja kauppatorille. Sitä keskustan ydinalue kaipaa.

Ja sitä paitsi. Nykyinen jäähallin alue sopisi pienin muutoksin erinomaisesti lasten ja nuorten monitoimimuotoiseksi urheilu- ja liikuntakeskukseksi. Mikä onkaan parempaa nuorisotyötä kuin tarjota tuleville menestyjille lähtökohtaisesti monipuoliset ja nykyaikaiset harjoitusmahdollisuudet. Voisiko lasten ja nuorten käyttöön suunniteltu oma liikunta- ja urheilukeskus olla jopa ”sisäänheittotuote” muuttotappiossa kamppailevalle Lappeenrannalle?

Jaana Kuokka

Taipalsaari

Luetuimmat