Pääkirjoitus: Venäläisten talous kasvaa – Etelä-Karjalan pitää olla valmiina

Tutkijoiden kristallipallo povaa Venäjälle hyviä asioita tälle vuodelle. Talouskasvun ennustetaan olevan maltillista parin prosentin luokkaa samoin kuin EU:n alueella. Sillä on kuitenkin selvä vaikutus venäläisten ostovoimaan.

Reaalipalkkojen ennustetaan kasvavan noin kolme prosenttia. Tästä venäläiset perinteisesti käyttävät ison osan kulutukseen. Jos ruplan kurssi pysyy vakaana, rajan tällä puolella kannattaa varautua venäläismatkailijoiden suuntaavan ostoksille Suomen puolelle.

Huippuvuosien tasoa kenenkään ei kuitenkaan kannata haikailla. Joulun välipäivät osoittivat, että kysyntä on edelleen varovaista. Venäläisasiakkaan tilausjuna Moskovasta jouduttiin perumaan vähäisen kysynnän takia.

Moni asia on muuttunut. Jos tyypillinen turisti aiemmin varasi hyvissä ajoin hienon mökin viikoksi, nyt hän tekee suunnitelmansa lyhyellä tähtäimellä. Viikonlopun hotellivaraukset saatetaan tehdä spontaanisti päivää, paria ennen. Kalliin luksuksen sijaan venäläisturisti on nykyään hintatietoinen ja hakee edullisuutta.

Venäjän tulevien presidentinvaalien alla nykyhallinto huolehtinee, että kansan talousasiat pysyvät alkuvuonna vakaina. Tämä ennakoi hyvää matkailusesongille.

Epävarmuutta on kuitenkin myös ilmassa. Yhdysvaltojen suunnittelemat uudet talouspakotteet ja maailmantalouden kehitys saattavat heilauttaa asiat uuteen asentoon.

Joka tapauksessa Etelä-Karjalassa pitää olla valmiina käyttämään turismin kasvu hyödyksi. Maakunnan kannalta olennaista on saada kulutus suuntautumaan tänne ja päiväpyrähdykset venytettyä pidemmiksi.

 

Eeva Sederholm

eeva.sederholm@esaimaa.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.