Pääkirjoitus: Kostaminen sivullisille ei kuulu kaupankäyntiin

Venäjän viranomaiset ovat viime vuoden lopulta alkaen pysäyttäneet satamiinsa seitsemän suomalaisalusta tarkastusta varten. Määrä on huomattavan suuri, sillä normaalisti suomalaisia laivoja pysäytetään maailmanlaajuisestikin vain pari vuodessa.

Venäläiset eivät tiedusteluista huolimatta ole kertoneet syytä menettelyynsä. Julkisuudessa on epäilty, että kyseessä olisi jonkinlainen vastatoimenpide sille, että venäläinen alus pysäytettiin Haminassa marraskuussa, koska laivasta oli valunut öljyä. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo STT:lle antamassaan lausunnossa, ettei yhteydestä ole näyttöä.

Liikenneturvallisuusvirasto Trafissa yhteyttä silti epäillään. Trafin tulkinta on uskottavampi, jo pelkästään venäläisviranomaisten salamyhkäisyyden perusteella. Jos toimintalinjaa muutetaan, siitä pitää kertoa kumppaneille avoimesti ja vastata ainakin tiedusteluihin.

Kostaminen ei kuulu kansainväliseen kaupan pelisääntöihin. Jos Haminaan pysäytetyn laivan varustamo tai lippuvaltio on pitänyt tarkastusta epäasiallisena, niin sitä olisi voinut valittaa kansainvälisesti sovituilla menettelyillä. Näin ei kuitenkaan ole tehty. Sen sijaan näyttää siltä, että sijaiskärsijöiksi joutuvat ulkopuoliset suomalaisalukset, joita kiusataan poikkeuksellisen tiukoilla ja yksityiskohtaisilla tarkastuksilla.

Tapaus kertoo, että Venäjällä on edelleen vaikeuksia erottaa kaupankäynti ja politiikka toisistaan. Maa on ollut kansanvälisen kauppajärjestön WTO:n jäsen jo vuodesta 2012, mutta sen investointi-ilmapiiri on edelleen kehno. Toimimalla toisin Venäjä saisi monipuolistettua talouttaan.

Markku Kumpunen
markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi 

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet