Pääkirjoitus: Imatran ajot avaa kattavan tapahtumakesän — suurten kesätapahtumien on perinteidensä keskellä uskallettava myös uusiutua

Imatran ajot jyrähtää käyntiin perjantaina.

Se on Etelä-Karjalan suurin ja kansainvälisin jatkuva tapahtuma, joka liikuttaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Pelkästään lipunmyynnin odotetaan nousevan 15 000 myydyn lipun tasolle. Vuonna 2017 ajot toivat Imatralle jopa 50 000 ihmistä.

Ajojen kanssa samaan aikaan Lappeefest kerää tuhansia ihmisiä Lappeenrannan keskustaan Lappeen edustatorille. Edessä oleva viikonloppu avaakin tapahtumakesän ryminällä, vaikka upeissa keleissä viime viikolla järjestetyt puolustusvoimien kesäkiertue ja Mustan ja valkoisen teatteri keräsivät nekin jo tuhansia seuraajia.

Imatran ajot kipuili viime vuonna yleisömääränsä kanssa, ja tänä vuonna uusi aikataulu herättää kysymysmerkkejä. Katseet ovat silti yhä vahvemmin tulevaisuudessa. Ajojen taustalle on perustettu uusi taustayhtiö Imatranajo Oy, joka ryhtyy markkinoimaan ja päivittämään tapahtumaa.

Uudet taustat ovat tervetulleita. Ajot keräävät edelleen hyvin motoristikansaa itse aiheen ja saman henkisten ihmisten pariin, mutta laajentuakseen ja vahvistuakseen Imatran ajot kaipaa uutta yleisöä ja monipuolisia oheistapahtumia.

Yleisö on kaikkien perinteisten suurtapahtumien kannalta avainkysymys. Tapahtumat elävät perinteestään, mutta uusien yleisöjen löytämiseksi sisältöjä on kehitettävä joka vuosi.

Kesätapahtumien ikiaikainen riski on myös sää. Ihmiset tekevät valintojaan yhä lähempänä tapahtumia ja yksi vaikuttumista on sääennuste. Suurtapahtumien lipunmyynnille ja taloudelle sääriski on jo arkipäivää ja siihen varautuminen vaikeaa.

Suuremmat ja pienemmät kesätapahtumat ovat myös pyyteettömien talkoolaisten juhlaa. Ilman heitä moni tapahtuma jäisi toteutumatta.