Pääkirjoitus: Hankaluudet itärajalla helpottuvat tällä erää – Autoepisodi noudatti tuttua kaavaa

Autoihin liittyvä hämmennys itärajalla hälvennee näillä näkymin pian. Suomen viranomaiset keräävät parhaillaan Venäjän tullille listaa, joka mahdollistaa rahoitusyhtiöiden omistamien autojen rajanylityksen.

Taustalla on Venäjän uusi tullilaki, jonka seurauksena moni suomalainen kuljettaja on joutunut kääntymään rajalla takaisin tai maksamaan suuren vakuusmaksun. Etelä-Saimaa uutisoi aiheesta 7. syyskuuta.

Laki määrittää, että ulkomaan kansalainen voi tuoda Venäjän alueelle kerrallaan vain yhden ajoneuvon. Näin yhden yhtiön omistamia ajoneuvoja ei voisi olla maassa samaan aikaan kuin yksi.

Laki pyrkii suojelemaan maan autoteollisuutta. Sen tarkoituksena on hillitä pimeää autokauppaa, joka on ollut ongelma etenkin maan eteläisimmillä rajoilla.

Suomessa asia koskettaa monia rajanylittäjiä. Täällä on tyypillistä, että osamaksulla maksettava auto tai leasing-auto on rahoitusyhtiön omistuksessa.

Viime viikkojen hässäkkä itärajalla on noudattanut tuttua kaavaa. Tieto Moskovan päätöksistä tulee tipottain Venäjän viranomaisillekin. Kun ajoneuvoja jo käännytetään pois rajalta, Suomen rajaviranomaiset vasta arvailevat, millaisesta linjauksesta on kyse ja mitä se käytännössä tarkoittaa.

Venäjällä rajaan tai tulliin liittyvistä asioita päätettäessä harvoin mietitään asioiden vaikutuksia Suomeen. Täkäläisten vaikeudet tulevat päättäjien tietoon vasta viiveellä. Nytkin venäläisille tuli yllätyksenä, että Suomessa noin 400 000 autoa on rahoitusyhtiön nimissä.

Tällä kertaa asialle näyttää löytyvän suhteellisen ripeä ratkaisu. Yhtenä syynä on pidetty sitä, että maiden pääministerit tapaavat ensi viikolla. Tämä olisi ollut kiusallinen puheenaihe.

Episodi oli jälleen kerran osoitus siitä, että pelkkä hyvä viranomaisyhteistyö maiden välillä ei riitä. Suomen pitää pystyä vaikuttamaan arkisiinkin asioihin myös poliittisesti.

Eeva Sederholm