Pääkirjoitus: Valmistuville nuorille kevät on erilainen – Juhlien siirto syksyyn oli ainoa oikea ratkaisu

Koronakevät muistetaan monesta asiasta.

Pian ammattiin valmistuvat ja ylioppilaat muistavat kevään 2020 juhlista, joita ei pidetty ajallaan.

Toki he saavat lakkinsa ja todistuksensa, mutta perinteiset kevään juhlat jäävät tällä kertaa kokematta.

Nuorille valmistuminen merkitsee uutta vapautta ja seuraavaa tulevaisuuden askelta. Uuden aikakauden ja elämänvaiheen alkua.

Siksi juhla on heille tärkeää tulevaisuuden rakennusmateriaalia siinä missä opinnotkin.

Ja vaikka juhlien tähtiä ovat valmistuvat nuoret, ne ovat tärkeitä kokoontumishetkiä myös perheille ja sukulaisille laajemminkin.

Kuntaliitto on kehottanut jo aiemmin kuntia siirtämään valmistujaisjuhlia reilusti pois koronan ja sen mukanaan tuomien poikkeusolojen keskeltä.

Kunnon juhlien pitäminen näissä olosuhteissa ei yksinkertaisesti onnistu, eikä yhteisistä etäjuhlista välttämättä löydy samaa yhteisöllisyyden tunnelmaa.

Vaikka toisaalta ajan kuvaahan nekin olisivat.

Kuntaliittoa on kuultu myös Etelä-Karjalassa. Tällä viikolla Imatra ja Lappeenranta kertoivat jo ylioppilasjuhliensa siirtämisestä elokuun lopulle.

Pienemmissä kunnissa asian valmistelu on vielä kesken. Hienoa olisi, jos eteläkarjalaisten ylioppilaiden ja ammattiin valmistuvien juhlat saadaan koordinoitua samaan ajankohtaan.

Etelä-Saimaa haastatteli IB-lukion ylioppilasjuhliaan viime elokuussa sairaalavuoteella viettänyttä Elmo Olkkosta. Hän kertoi omalaatuisesta tilaisuudesta ja harmituksestakin.

Haastattelussa nuori mies antoi myös hyvän ohjeen tälle keväälle: Tästä ei saa tehdä liian isoa numeroa, vaikka nyt harmittaakin.

Onneksi merkkejä sellaisesta ei ole.

harri.manskinen@esaimaa.fi