Pääkirjoitus: Uusi matkapuhelinverkko ei kanna vielä laajalti Etelä-Karjalaan

Uutta puhelinta ostava joutuu parhaillaan pohtimaan omaa verkkovalintaansa. Ostaako uuden 5G-teknologian matkapuhelin vai riittääkö vanha 4G?

Etelä-Karjalan osalta tilanne on tällä hetkellä selvä. Uusi mobiiliverkko ei kanna itärajalle Savitaipaleen keskustaa lukuun ottamatta lainkaan – todennäköisesti ei kanna lähivuosinakaan. Hienomman puhelimen eduista ei siis pääse nauttimaan, jos sen käyttöikä jää pariin vuoteen.

Syynä tilanteeseen on ennen kaikkea se, että Suomi ei ole päässyt Venäjän kanssa sopuun, millä periaatteilla verkkoa käytetään raja-alueen läheisyydessä. Neuvotteluja on käyty jo pitkään.

Tilanne näkyy niin, että tällä hetkellä asemia on muun muassa Heinolassa, Kuusamossa, Orimattilassa ja Raumalla, mutta ei yhdessäkään Etelä-Karjalan kunnassa.

Uusi 5G-verkko on jatkumoa Suomen aiemmille matkapuhelinverkoille, joita on otettu käyttöön noin kymmenen vuoden välein. Aiempia verkkoja ovat olleet NMT, GSM, 3g ja 4g.

Uuden verkon leviämisnopeus on valtioiden sopimusten jälkeen kiinni kaupallisten operaattorien investointihaluista. Omia tukiasemiaan pystyttävät pikkuhiljaa Telia, DNA ja Elisa. Ne, jotka uskaltavat ennustaa, arvelevat 5G-verkon olevan yhtä kattava kuin 4G viiden vuoden päästä.

Kotien nettiyhteyksien kanssa kamppaileville mobiiliverkon paraneminen kuulostaa taivaalliselta. Sen tarjoama apu helpottaa tällä tietoa kuitenkin lähinnä taajama-alueen omakotiasujaa.

Koska uuden verkon taajuus aiempaa alhaisempi, se kulkee rakennusten läpi huonosti. Siksi kerrostalossa puhelinkin todennäköisesti valitsee edelleen vanhan verkon.

Omakotitaloissa talon ulkopintaan on suhteellisen helppo asentaa vastaanotin. Se yhdistetään johdolla talon sisäreitittimeen, joka jakaa verkon laitteisiin. Tämä on kallista valokuitukaapelia edullisempi vaihtoehto.

Maaseudulle operaattorit eivät kuitenkaan lupaa suurta helpotusta. Tuki-asemia tulee harvaan ja parannukset siksi vähäisempiä kuin kaupungeissa.

Muokattu 14.10. klo 9.40. Korjattu, että 5G-verkko yltää Etelä-Karjalassa Savitaipaleelle. Otsikkoon lisätty sana laajalti.

Kommentoidut