Pääkirjoitus: Mitä jos korona nyt ryöpsähtää?

Etelä-Karjalassa on edelleen alle 20 todennettua koronatartuntaa. Se on hyvin vähän. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) koronakartta osoittaa, että maakunnassamme taudin ilmaantuvuus on väkilukuun suhteutettuna vähäisintä Suomessa. Useimmissa Etelä-Karjalan kunnissa ei ole todettu yhtään tapausta.

Koronan suhteen erinomainen tilanne on herättänyt valtakunnallista huomiota. Saska Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Ruokolahdella ei ole vieläkään löytynyt leijonaa niin kuin ei koronapotilastakaan. Ilta-Sanomat puolestaan otsikoi, että Imatra on suurin koronavapaa kaupunki.

Tilanne herättää vastakkaisia ajatuksia. Yrittäjä kysyy, mitä järkeä täällä oli sulkea kaupat, ravintolat ja kuntosalit? Miksi koko maata kohdeltiin samoin tautitilanteesta riippumatta?

Riskiryhmäläinen puolestaan kiittelee päättäjiä suuresta viisaudesta. Kärjekkäimmät kommentoijat ovat Etelä-Saimaan mielipideosastolla esittäneet, että Etelä-Karjalan rajat suljettaisiin, ettei tautia tänne tulekaan.

Lasten torstainen kouluun paluu on konkreettinen tilanne, joka saa eri tavalla ajattelevat ihmiset vastakkain.

Jotkut ovat hyvin huolissaan lasten paluusta kouluun. Heitä pelottaa, että nyt tauti ryöpsähtää maakunnassa.

Toisten mielestä oli jo aikakin, että lapset voivat palata kouluun ja elämä palautuu siltä osin tavallisiin uomiinsa. Asiantuntijathan eivät ole olleet huolissaan lasten mahdollisista koronatartunnoista, sillä heillä tauti on lähes aina hyvin lievä tai oireeton. Missään päin maailmaa ei ole myöskään havaittu, että koulut olisivat olleet viruslinkoja.

Islannissa koronaviruksen ensimmäinen aalto on tukahdutettu. Siellä päiväkodit ja peruskoulut ovat olleet avoinna koko ajan, eivätkä ne ole näytelleet kuin häviävän pientä roolia taudin leviämisessä. Ehkä tämän tiedon pohjalta voimme lähettää lapsemme hyvillä mielin taas koulutielle.