Pääkirjoitus: Puolueet jäivät Sauli Niinistön varjoon

Valtiollisten vaalien jälkeen on tapana pohdiskella, mitä vaikutuksia niiden tuloksella on esimerkiksi hallituspolitiikkaan tai politiikkaan yleensä. Käytyjen presidentinvaalien perusteella tällaista arviota on vaikea tehdä. Vaalit voittaneen Sauli Niinistön kannatus oli niin laajaa ja häneen henkilökohtaisesti liittyvää, ettei sen perusteella voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä – ei edes kokoomuksessa vaikka ehkä haluja olisikin.

Kokoomus oli Niinistön valitsijayhdistyksen takia oma lukunsa, mutta kahdella muulla perinteisellä suurpuolueella Keskustalla ja SDP:llä on itsetutkiskelun paikka. Pääministeripuolue ja suurin oppositiopuolue jäivät kirkkaasti valitsijayhdistyksen Paavo Väyrysen ja perussuomalaisten Laura Huhtasaaren taakse. SDP kompuroi jo ehdokasta etsiessään, eli lähtökohta vaaleihin ei ollut paras mahdollinen. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, alkaa puolueessa jälleen keskustelu puheenjohtaja Antti Rinteen asemasta.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehti sitoa asemansa Matti Vanhasen menestykseen. Kysymys oli kuitenkin puolueen kenttäväen patistelusta Vanhasen taakse enemmän kuin oikeasta uhkauksesta. Vanhasen tulos oli mitä kehnoin, mutta Sipilä ehti jo Ylen mukaan ilmoittaa halustaan uudelle kaudelle Keskustan johtoon.

Sipilän kaudesta voi tulla hankala, jos kotimaan politiikkaan palaava Paavo Väyrynen pystyy säilyttämään presidentinvaaleissa saavuttamansa kannatuksen. Keskustan kunniapuheenjohtajan näkemyksillä on vielä kysyntää etenkin pohjoisissa vaalipiireissä. Nähdyn vaalikampanjan perusteella luvassa on kovaa oppositiopolitiikkaa.

Markku Kumpunen
markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.