Pääkirjoitus: Lappeenrannan vetovoima ei riittänyt jäähallisijoittajille — Sisäliikuntahallin paikasta tuskin porua nousee

Lappeenrannan uuden jäähallin suunnittelu tarvitsee edelleen lisäaikaa ennen päätöksentekoa. Kyseessä on jo kolmas aikalisä.

Mikään yllätys ei ole, että keskeinen syy viivästyksille on hallin rahoitus. Jo aiemmat aikalisät antoivat viitteitä tästä. Viimeistä selvitystyötä on tehty vajaan vuoden ajan, eikä ulkopuolista rahoitusta hallin toteuttamiseksi ole näköpiirissä.

Lappeenrannan vetovoima ei riittänyt houkuttelemaan sijoittajia hallihankeen taustalle. Oli hallin tarpeesta tai sijoituspaikasta mitä mieltä tahansa, se tieto on tappio koko Lappeenrannalle.

Hallin pääkäyttäjä on Liiga-SaiPa Oy. Kiekkoyhtiö laskee lähiviikkoina omia resurssejaan ja tulevien vuosien kustannuksiaan niin Kisapuistossa kuin keskustavaihtoehdossakin.

Yhtiön toimitusjohtaja Jussi Markkasen mukaan liigayhtiön vuokranmaksukyky on parempi, jos halli on keskustassa. Siitä voi päätellä jotain SaiPan toiveista sijoituspaikaksi.

Jos on vaikeaa SaiPan toimistolla, sitä se on on kevään aikana päättäjilläkin. Valtuustoryhmille ei ainakaan halliselvityksen aikana ole syntynyt yhteistä kuvaa sijoituspaikasta tai rahoituksesta. Juopaa on puolueiden sisälläkin.

Vaihtoehtojen joukossa on näennäisesti edelleen myös vanhan hallin elinkaaren jatkaminen peruskorjaamalla. Hallin peruskorjaus noin kymmeneksi vuodeksi reilulla 15 miljoonalla eurolla ei kuulosta järkevältä.

Jäähallihankkeeseen nivotun sisäliikuntahallin osalta näkymä on jo kirkkaampi. Paikka ja hintahaarukka ovat tiedossa ja valtuuston käsittelyä vaille valmiita. Paikka lähellä keskustaa on hyvä ja käyttäjien saavutettavissa.

Hinta on reilun viiden miljoonan euron luokkaa. Rakennustekniikan kehitys on toki pudottanut hintoja, mutta siitä huolimatta tuntuu erikoiselta, että sisäliikuntahalli on etenemässä vasta nyt.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut