Pääkirjoitus: Korona tuli eteläkarjalaistenkin iholle – Moni tarvitsee nyt tukea

Koranaviruksen vaikutukset tulivat tiistaina jokaisen eteläkarjalaisen iholle. Koulut alkoivat sulkea oviaan kaikissa kunnissa, rajalla valmistauduttiin liikenteen loppumiseen ja yli 70-vuotiaat pohtivat, missä saavat liikkua.

Tilanne on uusi, eikä kukaan suomalainen ole aiemmin kokenut tällaista. Valmiuslaki on nyt käytössä ensimmäistä kertaa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on osannut selkeällä viestinnällään perustella toimia, ja niille tuntuu olevan kansalaisilta laaja tuki. Yllätyksenä rajoitukset eivät tulleet. Moni odotti esimerkiksi koulujen sulkemista jo aiemmin seurattuaan Italian kaoottista tilannetta.

Silti poikkeustoimet tulivat arjen tasolle nopeasti ja yllättivät monet. Esimerkiksi Lappeenrannassa koulutoimi ohjeisti vielä maanantaina lapsia menemään kouluun seuraavana päivänä mutta tiistaiaamuna jo jäämään kotiin. Imatra oli kehottanut siihen jo sunnuntaina.

Monessa perheessä pää on pyörällä, kun työtä, opetustyötä, lasten huoltoa ja perhettä yritetään yhdistää ennenkokemattomalla tavalla

Nyt linja on selvä. Monessa perheessä pää on pyörällä, kun työtä, opetustyötä, lasten huoltoa ja perhettä yritetään yhdistää ennenkokemattomalla tavalla. Suurin osa perheistä selviää poikkeustilasta ehjin nahoin. Sen sijaan haastavissa perhetilanteissa olevien lasten tukeminen on nyt koko ympäristön asia.

Samoin vanhusten auttaminen. Monenlaisia apurinkejä onkin jo ehditty Etelä-Karjalassakin perustaa.

Tukea tarvitsevat myös yritykset, etenkin pienet. Tukalassa tilanteessa ovat niin ravintolat kuin kuntokeskuksetkin. Finnveran tukianomukset eivät paljon lämmitä, jos takana on tuoreita investointeja, asiakkaat häviävät, tilaukset loppuvat ja lähiviikkoina kassa on tyhjä. Erityisesti Etelä-Karjalassa rajaliikenteen sulkeminen vaikuttaa lisäksi monen yrityksen tilanteeseen dramaattisesti. Miten käy kauppojen, hotellien ja kylpylöiden?

Vastuu viruksen leviämisen ehkäisemisestä on nyt kaikkien yhteinen. Ennen kuin tilanne on ohi, moni meistä tarvitsee tukea ja apua.

eeva.sederholm@esaimaa.fi

Luetuimmat