Pääkirjoitus: Korona tuli ryminällä Eurooppaan

Koronaviruksen leviäminen Italiaan hätkähdytti viikonlopulla. Virus oli aiemmin ollut lähinnä Kiinan ja Etelä-Korean riesa. Yksittäistapauksia oli tosin havaittu monessa maassa. Nyt se tupsahti Eurooppaan ryminällä. Italiassa koronatartuntoja on löydetty yli 200. Viisi virukseen sairastunutta on menehtynyt.

Italiassa tehdään nyt hartiavoimin töitä viruksen pysäyttämiseksi. Työtä vaikeuttaa se, että viruksen alkulähdettä ei ole pystytty paikantamaan.

Toistaiseksi koronatartuntoja on tavattu Pohjois-Italiasta ja Rooman ympäristöstä. Taudin leviäminen kahteen paikkaan kertoo siitä, että viruksella on etumatkaa sitä vastaan taisteleviin ammattilaisiin nähden. Viranomaiset ovat rajoittaneet ihmisten liikkumista useissa kaupungeissa. Kiinasta Wuhanin alueelta otetuista uutiskuvista tuttuja autiokaupunkeja saattaa näkyä pian myös Italiassa.

Euroopan unioni teki pikapäätöksen 230 miljoonan euron määrärahasta, jolla taudin leviämistä pyritään estämään. Maailman terveysjärjestö WHO ei ole vielä suositellut matkustusrajoituksia Italiaan. Suomen viranomaisten suosituksen mukaan Italiaan matkustavien kannattaa olla erityisen varovaisia ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia.

Vaikka virallista matkustusrajoitusta ei ole vielä kuultukaan, monet ihmiset ovat jo peruneet matkasuunnitelmiaan. Korona tarttuukin tällä hetkellä herkemmin pelkona ajatuksiin kuin varsinaisena viruksena, mikä on ymmärrettävää. Koronaa ei edelleenkään tunneta tarkasti.

EU:n terveyskomissaari Stella Kyriakides suosittaa unionin jäsenmaita tekemään yhteistyötä taistelussa koronaa vastaan. Se olisi äärimmäisen tärkeää.

Kun muista asioista maailmassa riidellään, luulisi koronan olevan kaikille yhteinen vihollinen. Taistelussa sitä vastaan tarvitaan valtioita ja kansalaisia.