Pääkirjoitus: Toimittajamurha voi käydä Saudi-Arabialle kalliiksi

Saudiarabialaisen toimittajan Jamal Khashoggin surma kertoo raadollisesti, millaiseen väkivaltaan valtiot ovat valmiita suojellakseen etujaan. Entisen venäläisvakoojan Sergei Skripalin murhayritys oli edellinen osoitus koventuneesta linjasta.

Khashoggin tapauksessa tulee esiin myös toinen ikävä trendi eli toimittajiin kohdistuva lisääntyvä uhkailu ja jopa surmaaminen. Slovakialainen toimittaja Jan Kuciak tapettiin keväällä, kun hän oli alkanut selvittää maassa vallitsevaa korruptiota. Tuoreet uutiset ovat kertoneet, ettei uhkailu ja painostaminen ole vierasta Suomessakaan, vaikka mittakaava toki on toinen kuin yllä mainituissa tapauksissa.

Saudi-Arabia on ollut öljynsä ja vakautensa takia tärkeä liittolainen lännelle, erityisesti Yhdysvalloille. Saudien toimia muun muassa Jemenin sodassa on katsottu läpi sormien, mutta Khashoggin tapauksessa on käymässä toisin. Länsimaiden johtajat ovat arvostelleet Saudi-Arabian toimintaa tavalla, joka on linjassa Venäjää vastaan kohdistuneissa toimissa Skripalin myrkytykseen liittyen. Monien valtioiden edustajat muun muassa boikotoivat Riadin suurta investointitapahtumaa.

Jopa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on varoittanut Saudi-Arabiaa vakavista seurauksista, jos se osoittautuu syylliseksi murhaan.

Nyt saudiviranomaiset ovat myöntäneet surman, mutta väittävät sitä vahingoksi ja yrittävät varjella maan kruununprinssiä suorilta kytkennöiltä tekoon. Toistaiseksi selitykset vaikuttavat epäuskottavilta. Puolueeton, perusteellinen tutkinta surmasta onkin välttämätön.

Jos Saudi-Arabian kuningashuone on teon takana, se on tehnyt vakavan virhearvion. Muu maailma ei tyydykään seuraamaan sivusta, vaan vaatii valtiollisen väkivallan tekijöitä vastuuseen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet