Pääkirjoitus: Norppakannan elpyminen osoitus yhteispelistä

Saimaannorppien määrä kasvoi kesällä yli 400:n, Metsähallitus tiedotti kuluneella viikolla.

Uhanalainen kanta elpyy jopa odotettua nopeammin. Neljänsadan yksilön välitavoite oli asetettu vuodelle 2025.

Nykyisen arvion mukaan Saimaalla ui tänä talvena jo 410 yksilöä. Kanta on kasvanut tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kehityksen ansiosta yhä useampi eteläkarjalainenkin näkee norpan. Keväisin moni veneilijä täälläkin törmää uteliaaseen kuuttiin, vaikka vahvinta aluetta lajille on edelleen Savonlinnan seutu.

Tulevaisuudessa myönteisen kehityksen uskotaan jatkuvan. Norppien ennustetaan lisääntyvän 3–5 prosentin vuosivauhtia. Jos näin käy, laji saattaa levittäytyä pysyvämmin myös Suur-Saimaan eteläosiin.

Norppakannan elpymisen taustalla ovat nykyiset kalastusrajoitukset ja pesimisen turvaaminen muun muassa apukinoksia kolaamalla.

Norppa on toki edelleen erittäin uhanalainen. Sen suurimmat uhat ovat verkkokuolemat ja ilmastonmuutoksen tuomat leudot talvet, jotka haittaavat pesintää.

Viime kesänä moni poliitikko vaati voimakkaasti verkkokalastuskiellon pidentämistä norppa-aluille. Taustalla oli, että kolme kuuttia kuoli heti kalastusrajoitusten päätyttyä verkkoihin.

Nykyiset lukemat näyttävät, että nykyisillä toimillakin on päästy hyviin tuloksiin. Olennaista on ollut yhteinen tahto norpan elossa pitämiseksi. Uutiset eivät olisi niin iloisia, jos tavoitteen takana ei olisi lukuisa joukko Saimaan asukkaita, mökkeilijöitä ja kalastajia.

Tätä yhteispeliä tarvitaan jatkossa ilmastonmuutoksen takia yhä enemmän.

Luetuimmat

Kommentoidut