Pääkirjoitus: Harapaisessa tulvii, Rajapatsaalla roihuaa — Ilkivallan hintaa maksetaan myös silloin, kun alamme epäillä toisiamme

Santeri Tynkkynen

Imatralla on poltettu syksyn aikana jo useampi roskakatos.
Imatralla on poltettu syksyn aikana jo useampi roskakatos.

Yön pimeinä tunteina auki ruuvattu vesiposti tuottaa tulvan Harapaiseen. Rajapatsaalla poltetaan roskakatoksia. Elämöintiä Lauritsalassa on käyty tämän vuoden aikana tarkistamassa usean poliisipartion voimin, ja jäljet kokoontumisista näkyvät myös Luukkaantorin ympäristössä.

Maailmassa on selvästikin vielä energiaa, jolle olisi syytä löytää parempia purkautumiskohteita kuin yhteinen omaisuus. On vaikea ajatella, että tahallisten vaurioiden tuottaminen antaisi aidosti mielihyvää jollekin. Typeryyksien edessä pitäisi osata pysähtyä. Vaikka pohjimmiltaan kyse lieneekin suuremmista asioista, on taustalla aina myös ajattelemattomuutta.

Ilkivalta jättää isot jäljet. Harkitsematon teko saattaa tuntua harmittomalta, mutta sen seurauksia kantaa yhteiskunnassa ihan jokainen. Vuotaneesta vesipostista saadaan Harapaisessa maksaa pitkä penni. Yritys kuittaa laskun, kuten myös muut puhdistus- ja korjauskustannukset, joita alueella aiemmin tehdyt tihutyöt ovat aiheuttaneet. Lopulta ylimääräiset kulut maksamme me kaikki yhdessä joko tavaroiden ja palveluiden hinnoissa tai kuten poliisin kohdalla, veroina.

Lakitekstissä ilkivalta määritellään rikokseksi yleistä järjestystä kohtaan. Samalla se on luottamuksen ja turvallisuudentunteen horjuttamista. Kun kutsumattomia vieraita käy yksityisalueilla, tuottaa jälkeen jäänyt epäily helposti valvontakameroiden ja muurien maailmaa. Sellainen kuulostaa suomalaisittain ja etenkin eteläkarjalaisittain vieraalta.

Omaamme mittavat vapaudet. Sen vastapainoksi olisikin kaikkien syytä ottaa vastuu omista teoistaan.

Mari Pajari

mari.pajari@esaimaa.fi

Kommentoidut