Estarit: Valtakatu pysyköön Valtakatuna ja Koulukatu Koulukatuna tulevaisuudessakin

Olette palauttaneet kaksi puuta entiselle Ylä-Citylle (nyk. Marian aukiolle). Se on hyvä alku. Voisitteko nyt palauttaa ne loput puut sekä pysäköintialueen, niin saataisiin eloa ja vetovoimaa tähän kuolevaan keskustaan?

Imatralla on keksitty keino vieraslajin eli tiilimurskatenniskentän hävittämiseen, jota aikaisemmin yritettiin asfaltilla ja kivituhkalla. Nyt kentälle tehdään asuntoja.

Suomalaisen oikeudenmukainen luonne ei hyväksy törkeää epäoikeudenmukaista kohtelua ketään kohtaan. Kajonin rökittäminen kääntyi nyt kyllä tekijöitään vastaan.

Muutaman Lappeenrannan kaupungin ylimpien virkahenkilöiden pestit tulee muuttaa määräaikaisiksi ja tarkastella onnistumista säännöllisesti. Ei eläkevirkoja.

Valtakatu pysyköön Valtakatuna ja Koulukatu Koulukatuna tulevaisuudessakin. Ei nimimuutoksia. Historia jääköön historiaan.

Ruotsin kielen tentti pakolliseksi. Onko suomen kieli pakollinen tentittävä suomenruotsalaisille, koskien myös ahvenanmaalaisia. Siellä kun pärjää suomenkielinen kovin nihkeästi.

Eläkeläisten pettäminen alkoi heti. 50 euroa vain alle tonnin eläkkeisiin. Suotta luotimme; eläke 1100/kk

Mihin unohtui Antti Rinteen vappusatanen? Puheet on puheita ja keskiluokka maksaa! Eläköön Suomi

Onnistuisikohan ensi eduskuntavaaleissa uusien ja innostuneiden kansanedustajien saaminen eduskuntaan. Nykyiset lienevät jo näyttäneet, mihin kykenevät.

Edelleen siunattiin ja sementoitiin eläkeläisten indeksin Lipposleikkaus.

Kourulan omakotiseniorit vastustavat meille tärkeää Ukkopuistoon tarpeellista päiväkotia. – Lapsiperhe kourulasta

Onko Ukkopuisto Kourulan pappojen omistuksessa? Päättäjät ja virkamiehet: Ukkopuisto oikea paikka meille lapsille. Omaa etua ajaville laitettava stoppi.

Kyllä koiranomistaja on aina vastuussa koirastaan. Siis aina. Tsemppiä Imatran poliisi. Onneksi olette turvanamme. – Siltavahti, Taipalsaari

Näin sitä taas eläkeläistä jymäytettiin. Ensin nostetaan eläkettä ja sitten se viedään kotitalousvähennyksen pienentämisen pois. Näinhän se temppu tehdään.

Kaupungeissa bussit kulkevat tiuhaan, maaseutukunnissa olematonta. Oma auto on pakollinen lapsiperheissä ja työmatkoilla! Bensan hintaan vaan korotuksia! Asiaan ei edes oteta kantaa!

Ei pidä teilata Antti Rinteen hallitusta, kun se ei ole vielä tehnyt mitään. Kyllä siellä jotain hyvääkin esitetään. Muutenhan vanha meno olisi hyväksytty jatkoon.

Äly hoi! Ilmastonmuutos on tosiasia: ne maksavat, jotka saastuttavat –autoilijat, tehtaat ym.

Kaikki nykyään tyyliin "katso netistä" Sitä ei vaan ole kaikilla, tai ei pysty tai osaa käyttää esim. vanhusväestö!

Uusimmat uutiset