Estarit: Kirje etsii postilaatikkoa Kaukaalta yhä kiukkuisempana

Keskusta ja Katri Kulmuni pitävät tärkeämpänä lipoa Venäjää suomalaisten veronmaksajien rahoilla, kuin köyhien eläkeläisten auttamista Suomessa. Lopettakaa rahan kaataminen Venäjän laariin.

Jotkut yritykset ovat tarjonneet kesäkerhoja henkilökunnan lapsille. Hienoa! Myös Lappeenrannan srk tarjoaa vastaavaa eri puolella kaupunkia.

Kiitos bändille mukavasta kesäillan musiikista viime lauantai-iltana Ilottulassa. — Kuuntelijat pellon toiselta puolelta

Kansalaistori aktivoituisi kun sen aurinkoiselle laidalle tulisi terasseja. Ison-Kristiinan terassit onnettomia ja varjon puolella. Samoin Marian aukiolla.

Kirje etsii postilaatikkoa Kaukaalta yhä kiukkuisempana. Nyt sitä ei edes näe kun se on viety kioskin sisätiloihin.

Miksei Lpr houkuttele uusia asukkaita kuten muut kunnat? Esim. tonttiale ja kotihoidontuen kuntalisä toimii. Kiinnostaisi paluumuuttajiakin.

Vanhusten hoivakodeissa henkilökunnan puute on vakava inhimillisyyden puute. Valvontaa ei ole olemassakaan, vaan luullaan ja luullaan että parannus on tapahtunut.

Mikä on suurin turhake uutisoinnissa? Puoluemittaukset, kun vaalit ovat vasta neljän vuoden kuluttua. Mielipiteet ja puolueet ehtivät vaihtua tiuhaan. Eletään tässä ja nyt, emme ennakkoon.

Fiksu ajatus ei sähköpotkulautoja Lappeenrantaan. Tampereella käydessä moiset menopelit oikein hirvitti ja kolareitakin on kuulemma tapahtunut.

Kohta alkaa koulut, mopoilijat siirtyy pitkälti vl-aikaan ja pian on taas syksy — mopot tallissa, että eiköhän valittajat jätetä jo tää mopoaihe ja nautita jäljellä olevasta kesästä!

Kalevan kisat 1980 myös silloin talkoolaisille jaetusta takista piti maksaa, tai ei maksusta ainakaan purnattu. Valittamalla kun ei pärjää edes talkoissa.

Ei lintujen vaan nykykaupunkilaisten syy kun antavat lokkien hyökätä päälle, pyörätuolikelaajan kädet hanhenpaskassa ja peltikatot ruostuvat naakkojen paskasta.

Kunnallispoliitikko Maiju Tapiolinnan ylimielinen esiintyminen Ylen Aamu-tv:ssa herättää myötähäpeää.