Estarit: Sitkeässä on käsitys, että sähkönsiirron kasvavat hinnat johtuvat voitontavoittelusta

Nyt kun sitä uutta jäähallia aletaan pikkuhiljaa rakentaa, niin katsottehan hyvät herrat, ettei tule tehtyä samaa mokaa kuin Imatralla, eli aivan liian pieni ja täysi susi!

Olisi ollut hyvä Lemin kunnan pomojen olla Jalkosalmella, kun ex-kunnanjohtaja ja kanttori pistivät parastaan.

Jos haluatte ajella todellakin huonolla tieosuudella, niin menkää ajamaan Partakoskelta Suomenniemelle! Aivan hirveässä kunnossa kyseinen tie. Paljon olisi tehtävää tuolla saralla!

Eikö nykyään enää ole vanhemmilla minkäänlaista kasvatusvastuuta ja läsnäoloa omiin lapsiinsa. Näitä hinataan sen seitsemään harrastukseen ympäriinsä, kunhan eivät vaan ole kotona jaloksissa.

Antti Rinne (sd.) on melkoinen tuuliviiri. Ammattiyhdistyspomona taisteli palkankorotusten puolesta, mutta nyt pääministerinä haluaa kieltää palkankorotukset kokonaan?

Tuon norppien suojelemisen jotenkin kyllä ymmärrän, mutta kun nyt päättäjien toimesta ollaan alettu suojella myös rottia kieltämällä rotanmyrkyn myymisen yksityishenkilöille.

Taivaan Isä suojan antaa Lemin vuotavalle kirkon katolle, luojan kiitos ettei vettä sada. Pitäisikö Taipaleen srk lahjoittaa saavi ämpärin sijaan, jos rankkasade tulee.

Sitkeässä on käsitys, että sähkönsiirron kasvavat hinnat johtuvat voitontavoittelusta. Hinnat ovat säänneltyjä ja nousu johtuu eduskunnan vaatimuksesta vähentää keskeytyksiä. – OPK

Minäkin hyppäsin kolmiloikkaa ja pituutta! Meillä oli viiva vauhdinoton lähdössä, jota siirrettiin tarpeen mukaan! Nyt näillä on merkiltä samba-askeleet, ilman kontrollia, joten mennään fiiliksellä.

Fysiikan lakien mukaan ennen pituushypyn lankkua ja sen jälkeinen vektori vaikuttavat hypyn pituuteen! Kaikki rituaalit ennen sitä ovat turhaan!

Millainen on kommunistin tai muslimin demokratia? – Kysyvä

Kun muutkin, kuin "ilmastovouhottajat" vaativat jotakin tekemään, on liian myöhäistä.

Hieno suoritus Moona Korkealaakso, varo vaan suomalaista tehovalmennusta, se juoksutti jalat alta Alisa Vainiolta ja Oona Kettuselta, paras valmennustieto ulkomailta!

Onnittelut LauTP:n tytöille T11-sarjan voitosta puhtaalla pelillä MastoCUP:ssa viikonloppuna Lahdessa.

LUM olisi voinut valita muun ruuan toimittajan vapaaehtoisille toimijoille. Välillä loppui tai oli täysin mautonta. – Toimitsija

Pitkäaikaisena tilaajana olen odottanut juttua Lappeenranta-lähtöisestä kenraali Timo Kivisestä. Odottelenko turhaan?

Luetuimmat