Estarit: Olisiko mahdollista, että takseihin asennettaisiin fleksilasi – Suojaisi mahdollisesti kuljettajaa ja matkustajaa koronatartunnalta.

Jotkut uutistenlukijat, niin TV:ssä kuin radiosskin, ovat menettäneet täysin uskottavuutensa tyhjänpäiväisellä kikatuksellaan ja ylenpalttisella riekkumisellaan.

Miksi ei tuulivoimaloissa käytetä ns. Savoniuksen roottoria, sehän ei ole tuulen suunnasta kiinni, ei lavat irtoa vai missä vika.

Leimi ja muut "viisaat" päättäjät. Onko hallin paikka ydinkeskustassa jonka asukkaista suuri osa on seniori-ikäisiä joita kiinnostaa aivan muut asiat kuin jääkiekko ja suurkonsertit?

Kaksi senioria

Väkivaltarikoksia ruokkii väkivaltaiset televisio-ohjelmat.

Kiitos Tapio Arola selkeästä kannanotosta ja hyvästä selvityksestä jäähallin osalta. Loppuesitys hyvä.

Korona aikana, kunnioitetaan toista asiakasta kaupassa, ettei kassajonossa tungeta liian lähelle. Varoitukset täytyisi kuuluttaa useammalla kielellä.

Eipä ole varaa vanhuksilla arvostella lasten vaatetusta, jos ei itsekään kulje muotikuteissa... tai kengissä.

Eksoten rahojen tuhlaaminen näköjään onnistuu kaikilla osa-alueilla. Ei tullut mieleen kilpailuttaa kuljetussopimuksia kun taksilla kuskataan tavaraa Helsinkiin asti? Mihinkän muualle vielä? Järjetöntä!

Lukijalta 28.9. Arolalta isällisiä neuvoja Lappeenrannan jäähallihankkeeseen osallistuville "kaikkitietäville" viranhaltijoille. Ottakaa "pojat" opiksenne!

Olisiko mahdollista, että takseihin asennettaisiin fleksilasi! Suojaisi mahdollisesti kuljettajaa ja matkustajaa koronatartunnalta.

Ma

Kiitos Tapio Arola artikkelistasi ES/Lukijalta ma 28.9. Asia, joka minuakin häiritsee on hankkeen esittelijöiden ja äänekkäimpien virkamiesten tapa toimia, myös SaiPan. Se valtava hallimassa ei vaan sovi keskustaan.

Luetuimmat