Estarit: Lääkärit omiin töihinsä ja johtoon henkilö, joka osaa talouden hoidon ja hallinnon

Paljon onnea 380-vuotiaalle Joutsenolle, kuten myös 370-vuotiaalle Lappeenrannalle!

Lääkärit omiin töihinsä ja johtoon henkilö, joka osaa talouden hoidon ja hallinnon.

Hyvä kirjoitus Riitta Munnukalta! Kaupungin on ehdottomasti liputettava tänä vuonna myös lapsen oikeuksien päivänä!

Lapsen oikeudet ajavat muiden asioiden edelle, on hienoa, että siitä on tulossa liputuspäivä vihdoinkin.

Suna Kymäläisellä (sd.) useita tuoreita velkomistuomioita. Väittää olevansa tietämätön jättiveloistaan. Tällainen kansanedustajana.

Kuka vanhempi laittaa lapsensa kota-ryhmään, jossa ruokailut ja vessakäynnit suoritetaan kodassa? Sään äärimmäisiä vaihteluita, kovia pakkasia ja rankkasateita ei oltu huomioitu suunnittelussa.

Suna Kymäläisen (sd.) velkomistuomiot kuvastavat Sdp.n harjoittamaa talouspolitiikkaa. Kuinka kansanedustaja osaa hoitaa valtiontaloutta, kun ei oma talouskaan ole kunnossa. Niin makaa, kun petaa.

Hyvä Riitta Munnukka, loistava kirjoitus täynnä oikeaa asiaa meitä on paljon, jotka olemme kanssasi samaa mieltä, mahtava kiitos.

Jos kansanedustaja tarvitsee edunvalvojan omaan rahankäyttöönsä, voiko hän voi olla päättämässä asioistamme?

Niin se vaan Eekoo uhrasi meidän äitien juhlapäivän venäläisten alttarilla. Kyllä ei ole ahneudella mitään rajaa!

Petteri Orpoa ei haitannut pätkääkään, kun EK kävi lobbailemassa edellistä hallitusta. Tulevaa hallitusta ei Orpon mielestä saa lobbailla kukaan muu.

Ammattitaitoinen sähköasentaja ei käytä lämmityskaapelin asennuksessa nippusiteitä!

Voi luoja, miten kipeää ”kokkareryhmässä” tekeekään tuo vallasta luopuminen. Ikävä katsella tuota katkeruuden määrää. Uskokaa vaan, Suomea voi hallita ihan erinomaisesti ilman teitä.

Onko oikein, että eduskuntaan valitaan ihmisiä, joilla on ulosotossa suuria summia. Kuinka he voivat suhtautua oikein valtiotalouden asioihin, kun eivät hallitse omia varojaan?

Savitaipaleen hautausmaalla roskikset täynnä, haravoidut kasat hautojen edessä ja vettä ei saanut. Että näin, Hyvää äitienpäivää!

Metsäsaimaankatu 2:n lipputangossa liehuu repeytynyt lippu. Oli jo Eurooppa-päivänä. Olin silloin yhteydessä huoltoyhtiöön. Nyt sama juttu. Kyllä liputuspäivää ja siniristilippua pitää kunnioittaa.

Kiitos Matti Räsänen hyvästä kirjoituksesta. Perustuslaillinen oikeus jo edellyttää terveyskeskuksen ja vuodeosaston säilyttämisen Parikkalassa lähipalveluna. Asiantuntijoita kuunneltava!

Ilahduttavaa, että kaupunginhallituksessa Riitta Munnukka on puolustanut tavallisen ihmisen näkemystä liputuksen tarpeettomuudesta pride-kulkueen takia! – Talliainen