Estarit: Ihanaa kun perhe on taas yhes koos – yhdessä me tästä selvitään, toisiamme tukien

Kiva olla kotona kun naapurien koirat haukkuu jatkuvasti. Hermo palaa siihen räksytykseen.

Kotinsa vanki

Noudatetaan ohjeita, pysytään kotona. Vieraita eikä ulkopuolisia saa laskea asuntoihin eikä rappukäytäviin levittämään virusta. Taloihin pääsy vain asukkailla.

Vihreä A-nelospaperi ikkunaan tai oveen, "olen ok", keltainen "tarvitsen asiointiapua", punainen "hätätilanne".

Naapuri

Älkää missään nimessä uutisoiko että tartuntojen määrä näyttää hidastuvan. Ihmismieli tulkitsee sen niin että "ei tää ookkaa nii paha". Liian aikasta edes ajatella helpotuksesta huokaamista.

Ihanaa kun perhe on taas yhes koos, yhdessä me tästä selvitään, toisiamme tukien. Aamuherätys kyllä huolestuttaa, ämpärin hakkausta ei kuulu, täytyy kait lähteä herätyskellokaupoille.

Saita

Nyt olisi yrityksillä hyvä hetki hoitaa piha-alueet kuntoon (pöllyävät hiekat), ei ole autoja esteenä ja kosteutta on riittävästi. Koneitakin on varmaan helposti saatavilla. Piha-alueen siisteys kertoo miten hyvin muutkin asiat yrityksessä hoidetaan tai jätetään hoitamatta.

Nyt tulee arvoonsa Juha Sipilän edellisessä hallituksessa pitämä tiukka talouslinja. Löysällä linjalla olisimme nyt siinä keltaisessa nesteessä.

Suomessa ei osata vaihtaa uusia kuminauhoja repsahtaneitten tilalle muuten käyttökelpoisiin ja toimiviin maskeihin, maailmalla tehdään koko kuonokopat itse.

Koronavirus – hoitotahto, espanjalaiset mansikat, työvelvollisuus, setelien leikkaus. Herättääkö ajatuksia, nouseeko muistoja?

Mummo 85

Koronavero! Yhteiskunnan toimintojen rahoittamiseksi korotetaan 1 v. ajaksi jokaisen verotusta 1 %, niin saataisiin kaikki talkoisiin mukaan?

Kimbe

Hyvä kun sait rahaa heti kun tarvitsit, toivottavasti "kassassasi" rahat riittää jatkoakin ajatellen, pienemmissä pienemmät ruuhkat ja rahavarat kun homma eskaloituu...