Luotsauksia neljänneksen enemmän tänä kesänä Saimaalla – Luotsi noussut laivaan 3 000 kertaa

Finnpilotin toimitusjohtaja Kari Kosonen: Kipsirahdit Siilinjärveltä Uuteenkaupunkiin sekä raakapuun tuonti ulkomailla ovat lisääntyneet

Mari Männistö

Rahtilaiva tarvitsee 4 - 5 luotsin palvelut matkalla Saimaan kanavaa pitkin järvialtaan pohjoisosan satamiin.
Rahtilaiva tarvitsee 4 - 5 luotsin palvelut matkalla Saimaan kanavaa pitkin järvialtaan pohjoisosan satamiin.

Luotseilla on ollut kiireinen kevätkesä ja kesä Saimaalla. Luotsauksia oli kaikkiaan 3000, ja määrä on kasvanut neljänneksen viime vuoteen verrattuna.

Finnpilotin toimitusjohtaja Kari Kosonen tarjoaa myönteiseen kehitykseen kahta syytä.

Viime talven heikot olot puunkorjauksessa heijastuivat niin, että Saimaan altaan metsätehtaille on tullut paljon raakapuuta kanavaa ylös.

– Tänä kesänä on kuljetettu vesitse myös runsaasti kipsiä Siilinjärveltä Uuteenkaupunkiin. Iso kipsikasa ehti seisoa paikoillaan vuosikaudet, ennen kuin keksittiin, että kipsiä voi käyttää Lounais-Suomen pelloilla muun muassa fosforin sitomiseen.

– Kipsilasteja riittänee vielä ensi vuodellekin.

Kososen mukaan jonkin verran luotsauksia lisäsi tavallisen pituinen purjehduskausi. Parina edellistalvena se oli lyhyempi kanavaremonttien takia.

Saimaan laivaliikenne ja luotsipalveluiden kysyntä vertautuvat tällä hetkellä ajanjaksoon 2010 – 2017.

– Määrät ovat palautuneet nyt parin hiljaisemman vuoden jälkeen normaaleiksi. Rahtia liikkunee Saimaalla arviolta 1,3 miljoonaa tonnia. Viime vuonna jäätiin alle miljoonan tonnin. Huippuvuosina laivarahteja on ollut noin kaksi miljoonaa tonnia.

Yksi rahtialus tarvitsee yhteensä neljän – viiden luotsin palveluita matkalla kanavan läpi Saimaan pohjoisosan satamiin.

Luotsausmaksut nousevat

Luotsausyhtiö Finnpilot korottaa luotsausten hintaa Suomen rannikkoalueilla. Saimaan kanavalla ja järvialtaalla taksa on 26 prosenttia rannikon hinnasta, joten korotus vaikuttaa täälläkin.

Maksu määräytyy luotsattavan aluksen nettovetoisuuden sekä luotsatun matkan perusteella. Lisänä on perusmaksu.

Taksakorotus perustuu muun muassa tarpeeseen kehittää etäluotsausta. Etäluotsausta saatetaan päästä kokeilemaan Suomen merialueilla parin vuoden kuluttua.

Etelä-Saimaa kirjoitti elokuun lopulla, että etäluotsaus ei toteudu Saimaalla todennäköisesti vielä vuosiin. Syynä ovat osaksi syväväylän kapeus ja sokkeloisuus sekä vanhahko ulkomainen rahtilaivasto, joka Saimaalla liikennöi.

Juttua muokattu 1.10. kello 08.05, korjattu Kari Kososen titteli. Lisäksi on korjattu, että luotsaushinnat nousevat myös Saimaalla, sillä ne lasketaan 26 prosentin osuudella rannikkoalueiden taksasta.

Kommentoidut