Muistokirjoitus: Väestönsuojelupäällikkö Sirpa Kinnunen

Iina Koukku

Väestönsuojelupäällikkö Sirpa Kinnunen
Väestönsuojelupäällikkö Sirpa Kinnunen

Isoäitini Sirpa Kinnunen nukkui pois 12.3.2020 82-vuotiaana. Hän syntyi 10.3.1938 Viipurissa ja eli suurimman osan elämästään Lappeenrannassa.

Sirpa eli rikkaan elämän, johon kuului 50-vuotinen avioliitto, kolme lasta, viisi lastenlasta ja arvostettu ura SPR:llä ja Lappeenrannan kaupungin väestösuojelupäällikkönä. Minulle Sirpa oli mammu. Tullessaan isoäidiksi hän päätti kutsumanimensä itse – nimen, josta tuli iso osa hänen identiteettiään. Mammu kertoi minulle aina tarinoita elämästään ja minä kuuntelin innolla. Tässä niistä muutamia.

Sirpa oli sota-ajan lapsi. Nuorena tyttönä hän joutui evakkoon Teuvalle yhdessä äitinsä kanssa ja tuo kokemus oli jäävä elävästi hänen mieleensä. Saipa hän sieltä myös ystävän, johon Sirpa piti yhteyttä vanhoille päiville asti.

Itsenäisyys oli Sirpalle tärkeä asia, mutta sodan muisto painoi häntä koko ikänsä ja vaikutti merkittävästi tämän ammatinvalintaan. Hän oli aktiivinen Suomen Punaisen Ristin jäsen ja koulutti monia ensiapuryhmiä. Elämä majuri Heikki Kinnusen vaimona oli liikkuvaista, joten Sirpakin ehti vaikuttaa monella paikkakunnalla Suomessa: hän muun muassa perusti Hämeenlinnaan Sirpale-nimisen ensiapuryhmän loppuvuodesta 1970.

Kun armeijan toimi vakiintui Lappeenrantaan, Sirpa pystyi ottamaan ison askeleen työurallaan. Hän aloitti Lappeenrannan kaupungin suojeluohjaajana 1979, jota seurasi nimitys kaupungin väestönsuojelupäälliköksi syyskuussa 1982. Tässä tehtävässä Sirpasta tuli väestönsuojelun luottohenkilö Suomen laajuisesti ja hän kiersi Suomen kaupunkeja Helsingistä Rovaniemelle ja Vaasasta Joensuuhun laatien eri alueille varautumissuunnitelmat.

Sirpa oli oman aikansa tienraivaaja: menestynyt uranainen miesvaltaisella alalla. Läheskään aina se ei ollut helppoa ja Sirpa koki paljon tytöttelyä, mutta pystyi lopulta vakuuttamaan epäilijät pätevyydestään.

Sirpa toimi elämänsä aikana monissa luottamustehtävissä ja yhdistyksissä. Tunnustuksena tekemästään työstä Sirpalle myönnettiin useita ansioristejä ja -mitaleita.

Sirpalla ja Heikillä oli laaja ja läheinen ystäväpiiri, joiden kanssa he viettivät paljon aikaa. Ystävät auttoivat kannattelemaan Sirpan suruajan yli puolisonsa poismenon aikaan 2006 ja vielä pitkään tämän jälkeen. Leskeksi jäätyään Sirpalle oli edelleen tärkeää olla aktiivinen ja ylläpitää sosiaalisia suhteita.

Sirpa oli kaunis nainen sisältä ja ulkoa. Nuoren naisen mannekiinin opit eivät menneet hukkaan urapolun vaihtuessa, sillä Sirpa osasi aina esiintyä edukseen ja kääntää päitä.

Sirpa arvosti elämässä kauniita asioita: kukkia, huonekaluja, linnunlaulua, Puumalan mökkimaisemia ja rakkaita ympärillään. Sirpa oli rakastava vaimo, äiti, sisko, mammu ja ystävä.

Itse koin, että mammu rakasti meitä lapsenlapsia vilpittömästi ja halusi viettää kanssamme mahdollisimman paljon aikaa. Vietimmekin lapsuuden kesistämme suuren osan mammun kanssa mökillä, viikonloppuja mammun kotona lettuja syöden ja hänen kauniita korujaan ihastellen. Mammu myös halusi opettaa meitä ja veikin meitä retkille Retretin taide- ja Lappeenrannan Lottamuseoon tai opasti mökillä, miten merimiessolmuja tehdään.

Meille muodostui perinteeksi, että mammu oli aina jouluaattona meillä ja juhannus vietettiin yhdessä mökillä. Näistä perinteistä pidettiin kiinni viimeiseen saakka.

Sirpa teki pitkän uran poikkeusoloihin varautumisen parissa. Viikko Sirpan kuoleman jälkeen koronavirus oli levinnyt maailmalla kulovalkean lailla ja elämme hyvin poikkeavissa oloissa. Hän jos kuka olisi osannut suhtautua tähän uhkaan ja opastaa meitä siitä selviytymiseen.

Kirjoittaja on vainajan tyttärentytär.