Muistokirjoitus: Saimi Lamminpää 1934–2020

Saimi Lamminpään nuoruuskuva.
Saimi Lamminpään nuoruuskuva.

Saimi Lamminpään kotialbumi

Saimi Lamminpää perusti ennen kuolemaansa puutarhan Taavetin kodin pihalle.
Saimi Lamminpää perusti ennen kuolemaansa puutarhan Taavetin kodin pihalle.

Saimi Orvokki Lamminpää (os. Saira) syntyi 11.8.1934 Heikkilän kylän Niemensaaressa. Saimi jäi orvoksi äiti Elinasta noin vuoden vanhana. Hän kasvoi isä Augustin rakkaassa hoidossa ja sai 5-vuotiaana uuden Aina-äidin.

Saimi oli rauhan aikana syntynyt sota-ajan lapsi. Hän joutui kokemaan sodan kauhun.

Saimi kävi kansakoulun Heikkilän koulussa, osallistui esimerkiksi Luotolan kyläyhdistyksen kodinhoito- ja karjanhoitokursseihin. Kuten siihen aikaan pientilojen nuoret, Saimikin oli piikomassa maataloissa Lappeella ja töissä Montosen puutarhalla, jonka töistä hän erityisesti tykkäsi.

Saimi kävi auttamassa tätiensä Helmin ja Hiljan perheitä. Hänelle kirkastui usko Jeesukseen ja Jumalaan jo nuorena. Saimi opiskeli Ruokolahden kansanopistossa vuosina 1958–1959 ja sai sieltä koko elämän aikaisia ystäviä.

Saimi solmi avioliiton savitaipalelaissyntyisen Ilmari Lamminpään kanssa. Hän ryhtyi emännöimään Somerharjun korpeen raivattua rintamamiestilaa. Heille syntyi neljä lasta: Sirkku, Seija, Marja ja Antti.

Saimi osallistui Marttojen ja lähetyspiirien toimintaan. Lähetystyö oli hänelle rakasta.

Saimi muutti puolisonsa kanssa Taavettiin vuonna 2019 lopulla voimiensa vähetessä. Hän perusti vielä puutarhan pihalleen ennen kuolemaansa 4.7.2020. Saimi oli meille niin rakas.

Ilmari Lamminpää

Kirjoittaja on vainajan puoliso.