Muistokirjoitus: Kari Tamper

Kari Tamper syntyi 63 vuotta sitten Lemillä. Vanhemmat erosivat Karin ollessa muutaman vuoden ikäinen ja pienet pojat jäivät asumaan äitinsä kanssa pientilan yläkerran kammariin.

Äiti oli koulun keittäjänä ja elämä oli niukkaa. Mitään ei ollut paljon, mutta mistään ei kuitenkaan ollut puutetta. Molemmat pojat saivat kaiken sen minkä muutkin ja erityisesti muistan, kun me molemmat Karin kanssa pääsimme koulun kevätretkelle Turkuun. Jostakin äiti keräsi ja taikoi nekin matkarahat kasaan.

Veljekset olivat kuin eri paria. Toinen pitkä ja vaalea, toinen lyhyt ja tumma. Havaitsin jo aikaisin miten iso merkitys voi olla isoveljellä. Oli rauhoittavaa ja turvallista kasvaa ja varttua oman ”suojelusenkelin” siipien suojassa.

Keskikoulun jälkeen Karilla oli kova halu hakeutua töihin ja irtautua kotiympäristöstä. Töitä löytyi Helsingistä silloisen rakennusyhtiö Polarin työmaalta.

Vekarajärvellä suoritetun varusmiespalveluksen jälkeen elämä etsi suuntaa ja selkeytyi, kun tuli mahdollisuus aloittaa rakennusmestarin opinnot Lappeenrannassa.

Se ainut ja oikea henkilö, Tarja löytyi 1980-luvun alkupuolella Lappeenrannasta. Molemmista tuntui heti että oli löytynyt juuri se oikea henkilö. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen vaihdettiin kihlat ja naimisiin mentiin lokakuussa 1981. Omakotitalo Taipalsaarelle Pappilankankaalle rakennettiin 1983.

Elämä Taipalsaarella vakiintui ja alkoi Karin elämän rauhallisin aika. Perheeseen syntyi kolme tyttöä ja poika.

Vanhempien varhaisesta erosta johtuen Karilla ei juurikaan ollut mallia isän roolista. Ehkä juuri siksi hän halusi olla lapsilleen isä joka on aina läsnä, ei tuputa eikä ohjaile, antaa lasten itse tehdä valinnat mutta on aina tavoitettavissa ja läsnä lapsien elämässä ja arjessa.

Karin pitkällä työuralla merkittävimmäksi työantajaksi tuli Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri — nykyinen Eksote. Tehtävät ja työt vaihtelivat nuoremman ammattimiehen töistä rakennusmestarin tehtäviin. Kari opittiin tuntemaan tarkkana ja säntillisenä työntekijänä.

Keväällä 2011 alkoivat ensimmäiset oireet sairaudesta. Sairauslomat seurasivat toisiaan mutta periksi ei haluttu antaa eikä annettu. Viimein tuli eteen tilanne, että Karin oli luovuttava hänelle niin tärkeästä työyhteisöstä. Omakotitalosta huolehtiminen muodostui myös ylipääsemättömän vaikeaksi.

Karin terveydentila ja kunto vaihteli mutta lastenlasten syntymäpäiville lähdettiin vaikka kunto ei paras mahdollinen ollutkaan. Kari halusi loppuun asti olla perheelle isä ja lapsenlapsille Papa.

Karin pitkän sairausjakson loppupuolella sain tekstiviestin, minkä mukana oli linkki tunnettuun iskelmään. Tuntui siltä, että Kari oli alkanut valmistautua tulevaan ja halusi siitä myös minulle viestittää.

”Mun sydämeni tänne jää; Kun aika on mun mennä pois; syystuuli vaan soi lauluaan; kun kaiken tietää vois. Mun sydämeni tänne jää; aina asuinpaikalleen vaik’ itse saan vain viivähtää, kesäiltaan viimeiseen”.


Tuomo Tamper

Kirjoittaja on Kari Tamperin veli.