Kaupallinen yhteistyö | Virkkuukoukkunen

Luukku 6. Tänä jouluna koti koristellaan tonttuovilla, Nisseillä ja filigraanikoristeilla – katso ihanat vinkit!

Tässä se nyt on: tämän joulun hittikoriste on suloinen tonttuovi, joka kutkuttaa niin aikuisten kuin lastenkin mielikuvitusta.

Tämän joulun trendikoristetta ei tarvitse Virkkukoukkusen yrittäjän Tiina Kärkäs-Sundin pitkään miettiä.
- Tonttuovi, ihan ehdottomasti!

Tonttuovi on villinnyt jo muualla maailmassa joulusisustajat ja viimeistään tänä jouluna se tuo omaa leikkisää tunnelmaa myös lukuisiin suomalaiskoteihin.

Tonttuovi on joko itse tehty tai valmiina ostettu koriste, joka nimensä mukaisesti on oman kotitontun ovi portaineen ja muine tykötarpeineen.
- Jokaisessa kodissa olisi hyvä olla oma tonttuovi, josta tonttu mahtuu hyvin sisään. Onhan se hankalaa, jos ikkunasta pitää tulla, Kärkäs-Sund sanoo kujeillen.

Virkkukoukkusen tonttuovivalikoimaan kuuluu noin vaaksankorkuinen tonttuovi, jota on saatavilla kolmessa eri värissä: kuusenvihreänä, harmaana ja punaisena. Oven lisäksi kokonaisuuteen kuuluu pikkuruiset tikkaat ja soma joulukuusi.
- Tähän voisi hankkia vielä toisen tontun ikään kuin houkutuslinnuksi ja kaveriksi sille ovesta tulevalle tontulle, Kärkäs-Sund mallailee.

Luistimia kuuseen

Tonttuoven lisäksi monia koteja koristavat tänä jouluna erilaiset herkät filigraanikoristeet.
- Esimerkiksi pienet luistimet ovat nyt valtavan suosittuja, Kärkäs-Sund esittelee.

Oma lukunsa ovat nisset eli tanskalaisen Mailegin valmistamat tonttuhahmot. Vuosittain julkaistaan aina uudet nisset, joten hahmot ovat keräilijöiden suosiossa.
- Tonttuja löytyy monen kokoisena, joten näistä saa koottua hauskoja perheitä, Kärkäs-Sund kertoo.

Kärkäs-Sundin mukaan suomalaiset ovat koko ajan rennompia joulukoristeiden suhteen. Jos aiemmin koristeiksi kelpasi lähinnä tähtiä ja palloja, nyt kodeissa on mitä erilaisempia koristeita.
- Vaikka ei olisi niin kova jouluharrastajakaan, moni hankkii esimerkiksi yhden pienen jutun joka vuosi. Edullisimmat koristeet maksavat alle euron, joten pienelläkin rahalla saa piristystä.

Joulutunnelmaa voi tuoda omaan kotiin hyvin käytännöllisesti, jos ei piittaa erillisistä joulukoristeista. Esimerkiksi jouluiset keittiöpyyhkeet ja tiskirätit ovat tällöin hyvä vaihtoehto.
Kärkäs-Sund iloitsee siitä, että käytännöllisyys on myös joululahjoissa iso trendi.
- Pesuainekin on mainio joululahja, kunhan siinä vain on jokin juju.

Lahja voi olla käytännöllinen: Virkkukoukkusen iloisesta keittiöpyyhkeestä löytyy myös kalenteri.

”Tänäki vuonna mie oon ollu kiltti”

Virkkukoukkunen on tunnettu iloisista ja elämänmakuisista teksteistään ja kuoseistaan. Tekstit on kirjoitettu usein eteläkarjalaisille tutulla murteella ja leikkisän koukeroisella käsialalla. Joulukortit ja muut jouluiset tuotteet eivät tuo tähän poikkeusta, Kärkäs-Sund sanoo.

Yritys on tuonut omaleimaisen ilmeen rinnalle myös hiukan hillitymmän kuosin.
- Niitä tuotteita voi ostaa esimerkiksi lahjaksi heille, joiden huumorintajusta ei voi olla ihan varma, Kärkäs-Sund nauraa.

Virkkukoukkusella on omat kivijalkamyymälät Imatralla ja Lappeenrannassa sekä verkkokauppa. Yrityksen omat tuotteet suunnitellaan Imatralla ja mahdollisimman monet teetetään Suomessa.

Kärkäs-Sundin mukaan joulu on yrityksen tärkein sesonki kesän ohella. Hän itse ei sano kyllästyvänsä jouluun, vaikka sen suunnittelu aloitetaan jo kuukausia ennen h-hetkeä.
- Joulutunnelma on aina omanlaisensa ja on jännittävää nähdä, miten uudet tuotteet otetaan vastaan. Oman kodin koristeet on tosin parasta virittää marraskuun lopussa tai sitten niitä ei tule ollenkaan, Kärkäs-Sund nauraa.

Erilaisista Nisse-hahmoista voi koota kokonaisen tonttuperheen.