Tilaajalle

Itämerta tutkiva Seppo Knuuttila myöntää olevansa pessimisti, mutta rakkaus mereen auttaa jaksamaan — Tänä vuonna lomakin siirtyi sinileväongelman vuoksi

Knuuttilan mielestä tutkijan tärkein tehtävä on jakaa tietoa. Silloinkin, kun tietää, ettei se miellytä kuulijoita. Raskaalta työ tuntuu silloin, kun oma ammattitaito kyseenalaistetaan julkisuudessa.

Linda Varoma

Itämeri ei 20 vuodessakaan puhdistu, mutta meren tutkimuksesta saadaan tietoa, jonka avulla päättäjät voisivat tehdä meren tilaa parantavia päätöksiä. Seppo Knuuttila korostaa, että jokainen voi vaikuttaa Itämeren vointiin omilla kulutustottumuksillaan.

Itämeri voidaan pelastaa. Tai ainakin sen vointia voidaan helpottaa. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila myöntää olevansa pessimisti ja surullinen monesta asiasta. Niin monesta, että pelkästään niiden luetteleminen täyttäisi tämän jutun.

Tämä artikkeli on tilaajillemme

Tilaajanamme olet aina tervetullut lukemaan sisältöjämme rajattomasti.

Olen jo tilaajaVerkkopalvelun sisällöt kuuluvat kaikille tilaajille.

Tutustu 2 viikkoa maksutta!Tutustu sisältöön verkossa.

Luetuimmat