Kehon luonnollinen vapinareaktio vapauttaa stressiä ja rentouttaa — Katso videolta, miltä TRE-menetelmällä aikaansaatu vapina näyttää

Menetelmä voi auttaa arjen jaksamisessa. Sitä hyödyntävät myös kuormittavissa ammateissa toimivat, kuten poliisit, kriisityöntekijät ja terveydenhuollon työntekijät.

Vesa Laitinen

Kun jalat ja lantio on valmisteltu alkuliikkeillä, kehon vapina käynnistyy selinmakuulla ja leviää pikkuhiljaa jaloista muualle vartaloon. Jyrki Rytilä antaa ohjeita Saila Pöngälle.
Kun jalat ja lantio on valmisteltu alkuliikkeillä, kehon vapina käynnistyy selinmakuulla ja leviää pikkuhiljaa jaloista muualle vartaloon. Jyrki Rytilä antaa ohjeita Saila Pöngälle.

Kehon tärinä on ihmisen luonnollinen reaktio stressaavassa tilanteessa. Yleensä tärisevää tai vapisevaa ihmistä kuitenkin oudoksutaan. Viime aikoina julkisuudessa on kummasteltu esimerkiksi, miksi Saksan liittokansleri Angela Merkel tärisee esiintyessään virkatehtävissä. Asiasta uutisoi muun muassa Helsingin Sanomat.

Värisevä ääni ja tutisevat raajat kertovat epävarmuudesta ja pelosta, toisinaan myös sairaudesta. Se tulkitaan kulttuurissamme usein merkiksi heikkoudesta, minkä takia ihminen pyrkii peittämään sen.

Vapina etenee joka kerran eri tavalla ja voi tuntua erilaiselta. — Jyrki Rytilä

Vapinaa vastaan ei kuitenkaan kannattaisi taistella, sillä se on kehon luonnollinen tapa päästä eroon esimerkiksi trauman aiheuttamasta kovasta jännityksestä sekä aineista, joita elimistömme tuolloin erittää. Kun ihminen alkaa vapista, hermostossa on käynnistynyt koetun tapahtuman purkaminen.

Vapiseminen on tyypillistä kaikille nisäkkäille. Esimerkiksi koira voi alkaa vapista ukkosta pelätessään.

Jos hermosto ei käynnisty purkamaan tilannetta, keho jää ikään kuin oikosulkuun, jossa aivot uskovat vaaran jatkuvan ja käskevät kehoa pysymään hälytystilassa. Tästä voi seurata esimerkiksi lihasjumeja tai tietynlaista käyttäytymistä, vaikkapa pakko-oireita.

Vesa Laitinen

Jyrki Rytilä näyttää, miten jalkojen lihaksia ja lantiota lämmitellään TRE-harjoituksen aluksi.

Apua jaksamiseen

Amerikkalainen stressin- ja traumanhoidon asiantuntija David Berceli on kehittänyt stressinpurkuliikkeet (Trauma releasing exercises eli TRE), joilla kehon vapinamekanismin voi herättää keinotekoisesti. Berceli on sosiaalityön tohtori ja kehopsykoterapeutti, joka on tutkinut TRE-menetelmän vaikutuksia kriisialueilla eri puolilla maailmaa.

TRE:n avulla voi vapauttaa syviä, pitkäaikaisia lihasjännityksiä, joita on syntynyt sokkien ja traumatisoivien tilanteiden seurauksena. Se voi auttaa myös psyykkisessä jaksamisessa.

Suomessa TRE alkoi levitä yli kymmenen vuotta sitten, jolloin siihen tutustui myös Jyrki Rytilä. Hän on David Bercelin kouluttama TRE-kouluttaja, joka on opettanut menetelmää jo vuosien ajan ja kouluttaa myös uusia TRE-ohjaajia.

— TRE on tavallaan yksi kehopsykoterapian muoto, vaikka siitä ei puhutakaan varsinaisena terapiana. Monet terapeutit käyttävät sitä terapian osana.

Vesa Laitinen

Jyrki Rytilä "maadoittaa" Saila Pönkää jaloista, jotta tärinä käynnistyisi.

”En enää arkaile ihmisiä kuten joskus ennen”

Kirsi Törmi kiinnostui TRE:stä noin kymmenen vuotta sitten opiskellessaan terapeutiksi. Kajaanilainen Törmi, 48, työskentelee nykyisin Väestöliiton terapiapalveluissa.

Törmi oli havainnut kehossaan vaimeaa tärinää toimiessaan ryhmätilanteissa.

— Häpesin sitä. Ajattelin, että olen heikko, haviseva haavanlehti.

Kun hän ensimmäisen kerran kuuli TRE-menetelmästä, hän oivalsi, että on tärissyt koko elämänsä ajan stressaavissa tilanteissa.

— Palaset loksahtivat kohdalleen. Kun pääsin ensimmäiselle TRE-tunnille, koin suurta helpotusta. Kokemukseni sai sanat ja ymmärsin, mistä oli kyse.

Törmi jäi heti koukkuun harjoitteluun ja on kouluttautunut myös TRE-ohjaajaksi.

— Ensimmäinen ammattini on tanssin puolella, ja kehoni oli täynnä treenattua liikettä ja tietynlaista muotokieltä. Oli hyvin palkitsevaa ja vapauttavaa, kun sitä pystyi purkamaan TRE:n avulla.

Aluksi Törmin pään sisällä kävi voimakas väittely siitä, tekeekö hän tärisevää liikettä itse vai mistä se tulee. Jyrki Rytilän mukaan tämä on hyvin tyypillistä tanssijoille, urheilijoille ynnä muille, joiden kehot ovat pitkälle treenattuja.

— Meni aikaa ennen kuin mieli päästi irti, mutta kun se tapahtui, kokemus oli monella tavalla mullistava. Kehotietoisuus on kasvanut tosi paljon. Olen herkistynyt aistimaan kehon tuntemuksia ja tunteitani, Kirsi Törmi kertoo.

Hän huomauttaa, että tunteet ovat hyvin kehollisia.

— Kun ennen saatoin tuntea epämääräistä ahdistusta, opin tunnistamaan, että tämä onkin esimerkiksi surua. Tunnekokemukset eivät olleet enää pelkkää mössöä.

Törmi kertoo vapautuneensa TRE:n avulla myös sosiaalisesti. Hän pitää sitä merkittävimpänä elämänlaatua parantavana asiana, johon harjoittelu on vaikuttanut.

— Vaikka olen työskennellyt esittävän taiteen puolella, olen introvertti ja ihmisarka. En enää arkaile ihmisiä kuten joskus ennen. Ihmissuhteita rajoittava ujous on purkautunut pois. Tämä on tietenkin tärkeää myös siksi, että toimin terapeuttina.

Nykyisin Törmi tärisee aina tarpeen tullen, noin kerran viikossa. Hän myös kouluttaa TRE-ohjaajia.

— Huomaan kehostani, milloin tärinälle on tarvetta. Tärisen kotona ja toisinaan ryhmässä. Miehenikin on TRE-ohjaaja.

Törmi on opettanut TRE:tä myös omille lapsilleen ja kehitellyt menetelmästä lapsille ja nuorille sopivan muunnelman.

Vapinan voi keskeyttää itse

Vaikka menetelmä on kehitetty traumojen purkamiseen, sitä voi käyttää myös arkielämän stressin aiheuttamien jännitysten lievittämiseen tai kehonhuoltoon liikunnan ohella.

Liikkeiden herättämä tahdoton vapina lähtee lantion alueella olevasta painopistekeskuksesta. Sieltä se kulkeutuu läpi koko kehon ja etsii ulommas siirtyessään syvällä olevia pysyviä jännityksiä ja purkaa niitä luonnollisella tavalla.

Aluksi vapina tuntuu reisien yläosassa. Sieltä se siirtyy isoihin lannelihaksiin ja jatkaa matkaansa lantion läpi alaselkään ja lopulta selkärankaa pitkin hartioihin, niskaan, käsivarsiin ja käsiin.

Vapinaa voi seurata samanlainen uupumus kuin liikunnan jälkeen tai energinen ja virkistynyt tuntemus.

— Vapina etenee joka kerran eri tavalla ja voi tuntua erilaiselta, Jyrki Rytilä sanoo.

Vaikka vapina on tahdotonta, sen voi keskeyttää itse koska tahansa suoristamalla jalat lattiaa vasten, rentoutumalla selinmakuulla tai asettumalla kyljelleen sikiöasentoon.

Vesa Laitinen

Saila Pönkä kokeili TRE:tä ensimmäistä kertaa Jyrki Rytilän ohjauksessa.

Taistele tai pakene -lihakset sijaitsevat lantiossa

Isot lannelihakset suojaavat ihmistä traumaattisen tilanteen aikana. Niitä kutsutaankin taistele tai pakene -lihaksiksi.

Nämä lihakset suojaavat ihmiskehon painopisteen keskikohtaa ja yhdistävät selän lantioon ja jalkoihin. Traumaattisen kokemuksen aikana isot lannelihakset supistuvat, ja palautuakseen niiden on päästävä rentoutumaan.

Jännittävän, stressaavan tai traumaattisen tapahtuman jälkeen käydään usein hierojalla, saunassa tai harrastetaan liikuntaa, jolloin kehon pitäisi palautua entiselleen. Isojen lannelihasten rentouttaminen ei kuitenkaan onnistu yhtä hyvin kuin muiden lihasten.

Supistuneet tai vahingoittuneet isot lannelihakset aiheuttavat alaselän kipuja, jotka voivat olla todella voimakkaita. Koska isot lannelihakset vetävät jännittyessään kehoa kippuralle, ne aiheuttavat jännitteitä myös muihin lihaksiin. Jännityksen jatkuessa pitkään voi seurata myös hartia- ja niskakipuja.

Vesa Laitinen

TRE-harjoituksen jälkeen keskusteltiin kokemuksesta pienissä ryhmissä.

Ilman ohjaajaa ei kannata kokeilla

Stressinpurkuliikkeet ovat helposti opittavissa, mutta niiden kokeilemista ei suositella ilman menetelmään perehtyneen ohjaajan neuvoja. Jos kärsii merkittävästä fyysisestä tai psyykkisestä vaivasta, on ensin neuvoteltava myös lääkärin kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, syöpä ja vakavat mielenterveysongelmat. TRE:tä ei suositella raskaana oleville.

— Harjoituksilla voi olla välitön, voimakas vaikutus. Ne voivat laskea nopeasti verenpainetta ja aiheuttaa voimakasta tärinää ja suuria tunteenpurkauksia, Rytilä huomauttaa.

Vapina voi myös nostattaa pintaan aiempia traumoja, joiden kohtaamiseen on hyvä saada ammattilaisen apua ja tukea.

Lähteenä on käytetty myös David Bercelin kirjaa TRE-stressinpurkuliikkeet stressin ja traumojen helpottamiseen (Kuva ja Mieli Oy, 2017).

Trauma releasing exercises (TRE)

Itsehoitomenetelmä, joka rentouttaa ja aktivoi stressin ja traumaattisten kokemusten jännittämiä lihaksia ja lisää liikkuvuutta.

Käynnistää lihasten vapinana tai tärinänä alkavan, luonnollisen ja nopeasti vaikuttavan palautumismekanismin.

Menetelmää hyödyntävät kuormittavissa ammateissa toimivat henkilöt, kuten poliisit, palomiehet, kriisityöntekijät, sotilaat ja terveydenhuollon henkilökunta.

Käytetään muun muassa traumaperäisen stressihäiriön hoitoon ja ehkäisyyn, päihdekuntoutukseen, parisuhdeväkivallan ehkäisyyn ja urheiluvalmennukseen.

Sopii myös omatoimisen kehonhuollon ja rentoutumisen välineeksi.

Perusteet on suositeltavaa opetella peruskurssilla tai sertifioidun TRE-ohjaajan johdolla. Ohjaajia löytyy eri puolilta Suomea.

Lähde: trefinland.fi

Uusimmat uutiset