Hallitus: Kotimaan matkailu voi alkaa heti, terveysohjeita noudatettava

Johanna Erjonsalo

Kotimaan matkailussa on noudatettava koronaohjeita.
Kotimaan matkailussa on noudatettava koronaohjeita.

Hallitus linjasi perjantaina, että kotimaan matkailu voi alkaa heti. Samalla hallitus kuitenkin muistutti, että matkaillessa on noudatettava koronavirukseen liittyviä terveys- ja turvallisuusohjeita.

Matkailuyritykset ja matkailijat ovat vastuussa ohjeistuksen noudattamisesta ja soveltamisesta.

Hallituksen arvion mukaan kotimaanmatkailun ei odoteta nykyisessä tilanteessa lisäävän merkittävästi epidemian leviämistä eikä lisäävän terveydenhuollon ylikuormittumista matkailualueilla. Silti epidemiatilanteen nopeisiin muutoksiin ja paikallisen riskitason kasvamiseen on varauduttava.

– Kotimaanmatkailun avaaminen on järkevä päätös. Matkailusta vastaavana ministerinä koen tärkeäksi saada Suomen matkailun ja talouden taas käyntiin, tietenkin turvallisuus edellä. On selvää, että matkailusektori on kärsinyt koronasta ja tilannetta voidaan helpottaa kotimaanmatkailun avulla, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi tiedotteessa.

Ulkomaille matkustamista suositellaan välttämään

Työ- ja elinkeinoministeriön kotimaan matkailuun liittyvässä ohjeessa todetaan, että kaikkea matkustamista on vältettävä, jos on sairaana. Lisäksi oireiden ilmaantuessa on välittömästi otettava yhteys oleskelupaikkakunnan terveydenhuoltoon. Riskiryhmään kuuluvien ihmisten on hyvä keskustella hoitavan lääkärin kanssa matkustamisesta.

Jos matkailuyrityksessä todetaan koronavirustartunta, vastaa yrityksen tai matkailijan oleskelualueella sijaitsevan kunnan tai sairaanhoitopirin tartuntataudeista vastaava lääkäri tartunnan jäljityksestä.

Hallitus suosittelee edelleen välttämään matkustamista ulkomaille muista kuin välttämättömistä syistä.

Viro kertoi torstaina, että Suomen kansalaisten ei tarvitse enää hakeutua 14 päiväksi karanteeniin matkustaessaan Viroon. Perjantaina Kreikka kertoi muun muassa uutistoimisto AFP:n mukaan, että se sallii Suomen ja 28 muun maan kansalaisten matkustavan Kreikkaan 15. kesäkuuta lähtien.