Marin ei arvioi koska uudet koronarajoitukset astuvat voimaan: "Meillä ei ole mahdollista nykylainsäädännön puitteissa toimia"

Koronavirus näkyy myös eduskunnan tämän päivän työjärjestyksessä. Oppositiojohtajat ilmaisivat tukensa lisärajoituksille.

© Laura Kotila | valtioneuvoston kanslia

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei vielä arvioi kuinka nopeasti uusia rajoituksia mahdollisesti saadaan voimaan.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei vielä arvioi kuinka nopeasti uusia rajoituksia mahdollisesti saadaan voimaan.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei halunnut tiistaina aamupäivällä arvioida, kuinka nopeasti mahdolliset uudet rajoitukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi astuvat voimaan.

– Tietenkin pyrimme siihen, että toimimme niin nopeasti kuin mahdollista, mutta kyse on siitä, että joudumme viemään kokonaan uuden esityksen eduskuntaan, koska meillä ei ole mahdollista nykylainsäädännön puitteissa toimia, hän sanoi.

Marin kommentoi asiaa toimittajille saapuessaan Säätytalolle Helsingissä.

– Olemme tarkkaan peranneet meidän lainsäädäntöä, ja nyt olemme tässä tilassa. Tätä työtä on tehty viime viikosta asti, ja haemme tukea kaikilta ryhmiltä niin, että näitä rajoittamistoimia voidaan tehdä.

Pääministeri kommentoi tilannetta jo eilen Twitterissä kirjoittamalla, että Suomen lainsäädäntö on osoittautunut joidenkin toimenpiteiden osalta jäykäksi. Hänen mukaansa valmistelu vie parhaimmillaankin päiviä. Hän kertoi samalla, että hallitus valmistelee ravintoloiden sulkemista ja liikkumisen rajoituksia.

Hallituksen johtoviisikko kokousti uusista rajoituksista eilen. Iltalehden myöhään eilen kertomien tietojen mukaan hallitus on aikeissa rajoittaa liikkumista Uudeltamaalta muualle Suomeen sekä ilmoittaa samalla ravintoloiden sulkemisesta.

Koronavirus näkyy tiistaina myös eduskunnan työjärjestyksessä. Kello kahdelta alkavassa täysistunnossa on tarkoitus käsitellä koronaviruksesta aiheutunutta lisätalousarviota.

Oppositiossa valmiutta uusiin rajoituksiin

Suuret oppositiopuolueet toistivat Säätytalolle saapuessaan aiemmin ilmoittamansa kannat lisärajoituksien kannattamisesta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi toimittajille, että karanteenitoimenpiteillä on sitä suurempi vaikuttavuus, mitä aikaisemmin niihin ryhdytään.

– Mielestämme on syytä ryhtyä ajoissa ja etupainotteisesti sellaisiin ratkaisuihin, jotka todennäköisesti tulevat joka tapauksessa eteen.

Kokoomusta johtava Petteri Orpo puolestaan kertoi, että puolue on valmis tiukkoihinkin toimiin.

– Olemme jo tuoneet esille sen, että Uusimaa, jossa näitä tartuntoja on eniten, voitaisiin ja pitäisi eristää. Samoin näihin baareihin, ravintoloihin, kauppakeskuksiin tarvittaisiin selkeitä rajoituksia.

Molemmat toivat esille ymmärryksensä siihen, että Suomen lainsäädäntö asettaa käytännön toimiin ryhtymisille rajoitteita. Halla-aho kuitenkin sanoi, ettei asiaa ole aikaa arpoa. Orpo puolestaan vaati hallitukselta selkeitä ohjeita suomalaisille lainsäädäntöä odotettaessa.

Hallitus kutsui kaikkien eduskuntapuolueiden johtajat Säätytalolle myös kaksi viikkoa sitten torstaina, jolloin siellä keskusteltiin valmiuslain käyttöönottamisesta. Hallitus ilmoitti valmiuslakiin turvautumisesta seuraavana maanantaina työskenneltyään asian parissa viikonloppuna.

Ravintola-ala hyväksyisi sulkemisen "mukisematta"

Myös sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kommentoi lisärajoitusten säätämistä eilen. Hän sanoi Ylen haastattelussa, että hallitus pyrkii toimimaan mahdollisimman nopeasti lainsäädännön rajoissa.

Ohisalo kuitenkin viittasi oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timosen aiempaan lausuntoon, jonka mukaan lainsäädännössä ei ole suoraa keinoa, jolla voitaisiin kieltää elinkeinotoimintaa.

– Etsimme siihen niitä keinoja, miten voimme mahdollisesti tätä rajoittaa, Ohisalo sanoi Ylelle.

Julkisuudessa on keskusteltu muun muassa ravintoloiden sulkemisesta. Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoi STT:lle, että ravintola-ala noudattaisi sulkemiskäskyä mukisematta.

Liikkumisrajoitusten ytimessä on valmiuslain 118. pykälä, jolla poikkeusoloissa voidaan tilapäisesti rajoittaa oikeutta oleskella tai liikkua tietyllä alueella. Ohisalon mukaan rajoitus voi koskea kuntaa, maakuntaa tai isompaa aluetta.