Kunta-alan työehtoneuvotteluissa sopu

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen twiittasi sovun syntymisestä torstai-iltana.

Kunta-alan työehtoneuvotteluissa on syntynyt sopu, twiittasi Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen torstai-iltana. Twiitti täällä.

Sekä kuntatyönantajien (KT) työmarkkinajohtaja Markku Jalonen että opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoivat twiiteissään, että palkkaratkaisu on ”yleisen linjan mukainen.” 

Neuvotteluissa sorvattiin sopu satojentuhansien työntekijöiden työehtoja. Niitä kuvattiin vaikeiksi.

Erityisesti palkansaajia ovat hiertäneet kilpailukykysopimuksessa (kiky) tehdyt lomarahaleikkaukset.

Palkansaajat ovat vaatineet 300 miljoonan euron korvausta leikkauksista. Korvaus olisi 150 miljoonaa euroa vuodeksi 2018 ja 150 miljoonaa euroa 2019.

Kuntatyönantajat ovat sanoneet, ettei rahaa ole, koska uusimpienkin tietojen mukaan kuntasektorin talous parani tänä vuonna, mutta heikkenee taas tänä vuonna. Valtio on ilmoittanut, ettei se puutu työehtoneuvotteluihin antamalla lisää rahaa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan neuvotteluissa on osittain rahapulan takia rakennettu jo useita päiviä monitahoista pakettia, jossa suora rahakorvaus ei olisi ainakaan 300 miljoonaa euroa. Paketti saattaisi sisältää muun muassa lisää vapaita ja parannuksia työelämän laatuun.

— Yleisesti ottaen kunnilla ei ole varaa kompensoida lomarahojen leikkauksia, jonka takia varmaan erilaisia malleja ratkaisuksi liikkuu. En pysty sanomaan asiasta mitään, koska en istu työmarkkinapöydässä, Kuntaliiton työmarkkinoista ja taloudesta vastaava varatoimitusjohtaja Timo Reina sanoo.

Lue päivittyvä juttu Helsingin Sanomista.

Teemu Luukka HS, Minna Nalbantoglu HS

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.