Suunta suomalaisten parin vuoden palkankorotuksille on löytynyt: Teknologiateollisuuteen syntyi neuvottelutulos, joka nostaisi palkkoja 3,2 prosenttia kahdessa vuodessa

Teknologiateollisuuden sopimus olisi ensimmäinen sopimus eri liittojen välisissä työehtoneuvotteluissa. Kaikki muut neuvottelijat tulevat tavalla tai toisella peilaamaan omaa palkankorotusvaatimustaan Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimaan korotukseen.

 RIO GANDARA / HS

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ovat tänään keskeisessä asemassa, kun suomalaisten tulevista palkoista päätetään. Kuva kesäkuulta 2016.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ovat tänään keskeisessä asemassa, kun suomalaisten tulevista palkoista päätetään. Kuva kesäkuulta 2016.

Metalli- ja teknologiateollisuuteen on syntynyt neuvottelutulos tulevista palkoista ja työehdoista. 

Sopimuksen mukaan ensisijaisesti palkankorotukset ajankohtineen ja toteutustapoineen neuvotellaan paikallisesti yritysten tilanteet huomioon ottaen. Kahden vuoden sopimuksessa on myös optiovuosi, jonka palkoista neuvotellaan keväällä 2019. 

Mikäli paikallista ratkaisua ei synny, palkkoja korotetaan kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana yhteensä 3,2 prosenttia liittojen sopimalla tavalla. 

Sopimuksessa lukee, että jos paikallisesta palkkaratkaisusta ei päästä sopimukseen, työntekijöiden palkkoja korotetaan ensi vuoden alusta alkaen 1,1 prosentin yleiskorotuksella ja 0,5 prosentin yrityskohtaisella erällä sekä vuoden 2019 alkaen 0,9 prosentin yleiskorotuksella ja 0,7 prosentin yrityskohtaisella erällä. 

Sopimus on alustava ja vaatii, että molempien osapuolien hallinnot hyväksyvät sopimuksen. Työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton hallitus on koolla huomenna tiistaina puoliltapäivin. 

Sopimus koskisi noin 100 000 teollisuustyöntekijää, mutta se on tätäkin tärkeämpi. 

Teknologiateollisuuden sopimus on merkittävä, koska se olisi ensimmäinen sopimus eri liittojen välisissä työehtoneuvotteluissa, jotka kestävät koko syksyn ja talven. 

Kaikki muut neuvottelijat tulevat tavalla tai toisella peilaamaan omaa palkankorotusvaatimustaan Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimaan korotukseen. 

Loppuneuvottelut jatkuivat tänään puoliltapäivin. Kiistaa oli lopussa siitä, miten palkka jakautuu yleiskorotuksiin ja kuinka suuri erä jää paikallisesti jaettavaksi ja millä ehdoin paikalliset erät maksetaan.

Lue juttu Helsingin Sanomien sivuilta.

Teemu Luukka, HS

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.