Nuoruuden pysäyttämä hetki

Lappeenrannan kaupunginorkesteri: Kevään kohinaa.Musiikin johto Klaus Mäkelä, solistina Tami Pohjola, viulu.Säveltäjäniminä Fougstedt, Mozart ja Ginastera.Lappeenranta-sali 19.5.

Tami Pohjola poimi Stradivarius-viulustaan kauniin ja täyteläisen äänen.

Orkesterin toiminnan dynamiikka on mielenkiintoinen. Samat soittajat, samat teokset ja vieläpä sama paikka, mutta musiikki elää eri tavoin päivästä toiseen.

Muuttujana yleensä on vain kapellimestari, jolla ei ole roolia ilman soittajia. Taikasana lienee kapellimestarin puhuvan käden ja muusikoiden välille syntyvä henkilökohtainen vuorovaikutuksen side. Milloin heikompi, milloin vahvempi, ja jota muutamat johtamisteoreetikot pitävät vaikkapa liikejohdon mallina. Tässä konsertissa koin yhteyden erityisen vahvana.

Nousevaa suomalaista nuorta kapellimestaripolvea tyylikkäästi edustava Klaus Mäkelä (s. 1996) sai orkesterista paljon irti. Tosin kaikki ei vielä välity käsistä, ja lyönti aukeaa ajoittain maalailevan laajaksi, mikä saattoi olla vain konserttitilanteen liiallista koreografiaa.

Mäkelän kehonkieli ei missään vaiheessa viestinyt ylimielisyyttä, vaan töitä tehtiin nöyrästi ja energisesti. Orkesterin soitto oli pakotonta ja sävykästä, ja illan mittaan soittajistosta kuultiin avoimesti ja vaivattomasti soivia sooloja. Parasta kuitenkin oli, että Mäkelä ei yrittänyt tehdä orkesterista kokoaan suurempaa. Juuri se toi tarvittavan sointilisän.

Jos Fougstedtissa jouduttiin vielä hieman hakemaan otetta, oli Mozartin viulukonserton säestys hieno suoritus. Siitä nousi esiin oivaltavia painotuksia, ja pientä finaalin alun lipsahdusta lukuun ottamatta yhdessä hengittävää rytmiikkaa ja soittamisen helppoutta. Ginasteran Variaciones concertantes op. 23 sai taidokkaan ja raikkaan toteutuksen kaikkine sooloineen.

Toisen nuoren polven tähden, Tami Pohjolan (s. 1996), tulkinta Mozartin viulukonsertosta n:o 3 G-duuri oli nautinnollista kuultavaa. Pohjola poimi Stradivarius-viulustaan kauniin ja täyteläisen äänen, ja musiikki soi huojumatta kiinteästi äänestä toiseen. Konsertto virtasi puhtaasti omalla painollaan, eikä solisti yrittänyt tehdä siitä yhtään isompaa.

Jos musiikin laadun mittari on, että voi pitää silmiä kiinni ja pysähtyä hetkeen, tämä oli sitä. Koko konsertissa oli nuoruuden, elämän kevään, lupaavaa kohinaa. |

Jukka Lind

Hyvää: Ei ollut huonoa.

Huonoa: -

Erityistä: Nuorta taitoa tuetaan laatusoittimin.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.