Ammattitaiteilijat ideoivat väriä Kirkkokadun betoniseiniin — Muraalit valmistuvat elokuun loppuun kaupungin 370-vuotisjuhlaviikolle

Kirkkokadun betoniseiniä aiotaan koristella taideteoksin. Arkistokuvassa on talvinen Kirkkokatu.
Kirkkokadun betoniseiniä aiotaan koristella taideteoksin. Arkistokuvassa on talvinen Kirkkokatu.

Lappeenrantaan etsitään muraaleja eli seinämaalauksia ideakilpailulla. Kaupunki kertoo tiedotteessa järjestävänsä Kaakon taiteen kanssa ammattitaiteilijoille tarkoitetun kilpailun, jossa ideoidaan muraaleja Kirkkokadulle.

Ideakilpailu on osa Lappeenrannan kaupungin 370-vuotisjuhlavuotta. Kilpailuehdotusten tulee liittyä Lappeenrannan kaupungin historiaan, nykypäivään tai tulevaisuuteen. 

Kilpailu on käynnissä ja päättyy 6. toukokuuta.

Aiemmin keväällä Lappeenrannan kaupunkisuunnittelu ja Kaakon Taide hakivat lappeenrantalaisten tarinoita Kirkkokadulle tehtävän seinämaalauksen aiheiksi.

Teokset toteutetaan kesän 2019 aikana ja niiden pitää olla valmiita viimeistään elokuun lopussa Lappeenrannan kaupungin 370-juhlaviikolla.

Kaupungin tavoitteena on löytää Kirkkokadun ympäristöön Kauppakeskus Gallerian ja virastotalon väliselle alueelle taiteellisesti korkeatasoisia teoksia ja kehittää kaupunkia.

Kirkkokadulla on aikaisemmin sijainnut seinämaalaus. Citykorttelin remontin yhteydessä purettiin Tapanaisen talo, jonka seinää koristi Jukka Hakalan Hirvi ja karhu vaakunakahvilla -teos.

Vuonna 2012 toteuttu teos oli Suomen ensimmäinen niin sanottu uuden aallon iso seinämaalaus ja se herätti kaupunkilaisissa suurta ihastusta. Näkyvälle paikalle sijoitettu paikkasidonnainen seinämaalaus onnistui käsittelemään aiheeltaan hyvin Lappeenrantaa Etelä-Karjalan maakuntakeskuksena nimensä, aiheensa ja sijaintinsa puolesta, tiedote kertoo.

Tarkemmat aluerajaukset ja kilpailuohjelma löytyvät Lappeenrannan kaupungin kotisivuilta.