Keira Knightley särkee lasikattoja historiallisessa draamassa — Lisäksi valkokankaalla nähdään harvinaisen pähkähullu mariginaalielokuva

Elokuvateattereissa nähdään peräti kaksi vanhaa klassikkoelokuvaa. Myös pari uutuutta saa ensi-iltansa.

Robert Viglasky

Colette (Keira Knightley) toimii haamukirjoittajana miehelleen (Dominic West), mutta janoaa tunnustusta työstään ja vapautta seurata sydäntään.
Colette (Keira Knightley) toimii haamukirjoittajana miehelleen (Dominic West), mutta janoaa tunnustusta työstään ja vapautta seurata sydäntään.

Historiallinen draama särkee lasikattoja

Colette (Yhdysvallat/Iso-Britannia, 2018).

Ohjaus: Wash Westmoreland. Käsikirjoitus: Wash Westmoreland, Richard Glatzer, Rebecca Lenkiewicz.

Rooleissa: Keira Knightley, Dominic West, Eleanor Tomlinson, Fiona Shaw.

Kesto: 111 min. K-12.

Sidonie-Gabrielle Colette (Keira Knightley) on vain tavallinen raskalainen maalaistyttö, kunnes hän tapaa kiehtovan Willyn (Dominic West). Pariisilainen kirjailijamies nai Coletten ja pyyhkäisee hänet matkaansa kuhisevaan vuosisadanvaihteen Pariisiin.

Työnsä kanssa kamppaileva aviomies ehdottaa, että ehkä Colette voisi kirjoittaa hänen nimellään julkaistavaksi jotain — vaikka tarinoita omasta nuoruudestaan.

Tarinat omapäisestä Claudine-tytöstä muodostuvat suureksi hitiksi, varsinkin nuorten naisten keskuudessa. Claudinesta muodostuu ensimmäinen teinityttöjen oma kirjasarja.

Colette alkaa halveksia miestään, joka häikäilemättä käyttää hyödykseen hänen aikaansaannoksiaan. Muutenkin yhteiskunnan normien kahleet tuntuvat jatkuvasti yhä rajoittavammilta.

Varsinkin yhteys homoseksuaaliseen Missyyn (Denise Gough) alkaa avata Coletten silmiä ja sydäntä maailmalle ja sen mahdollisuuksille.

Tositapahtumiin perustuva historiallinen draama siirtää katsojan ajassa, kiitos Giles Nuttgensin loistavan kuvauksen ja Thomas Adèsin lumoavan musiikin.

Tämänkaltaisissa elokuvissa ennenkin loistanut Keira Knightley on täydellisen pelkäämätön. Muutos sinisilmäisestä maalaistytöstä rohkeaksi, vapaaksi naiseksi on vangitsevaa seurattavaa.

On helppo ymmärtää, miksi aiemmin paljon modernimpia draamoja ohjannut Wash Westmoreland on halunnut ottaa Coletten aiheekseen.

Kyseessä on kuvaus hyvin aikaansa edellä olevasta naisesta, joka särki patriarkaalisen maailman kahleita ravisuttaen jopa näennäisen edistyksellistä Pariisia.

Westmoreland on muovannut elokuvan tyylin tarinalleen sopivaksi. Päällisin puolin kaikki tuntuu olevan tavanomaista historiallista henkilökuvaa, jossa tunteita alleviivataan romanttisella musiikilla ja vakavat näyttelijät heittäytyvät meheviin puheisiin.

Mutta pinnan alla on paljon eläväisempi kerros, joka ei malta odottaa nousua esille.

Timo Alho

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Klassisesti upeasti toteutettu. Energinen pohjavire.

Huonoa:

Erityistä: Colette kirjoitti uransa aikana kymmenittäin kirjoja ja artikkeleita sanomalehtiin sekä oli näyttelijä, pantomiimikko ja malli.

Studio Ghibli

Animaatiomestari Hayao Miyazakin elokuva kertoo isoon kaupunkiin muuttavasta noitatytöstä, joka perustaa lähettipalvelun.

Noitatytön hurmaava kasvutarina

Kikin lähettipalvelu (Majo no takkyubin, Japani, 1989).

Ohjaus: Hayao Miyazaki. Käsikirjoitus: Hayao Miyazaki perustuen Eiko Kadonon novelliin.

Suomenkielisissä äänirooleissa: Sara Nieminen, Ruska Lehtosaari, Ilari Johansson, Henna Hyttinen, Elsa Saisio.

Kesto: 103 min. Sallittu.

Animaatiolegenda Hayao Miyazakin keskeisiin teoksiin kuuluva Kikin lähettipalvelu on hänen vaikuttavasta filmografiasta ehkä kaikista parhaiten länsimaiseen makuun sopiva.

Kyseessä on perinteisen rakenteen omaava kasvutarina nuoresta noitatytöstä, joka muuttaa omilleen isoon kaupunkiin ja kamppailee aikuistumisen kanssa.

Lennokas ja sydämellinen tarina on sijoitettu satumaiseen eurooppalaiseen kaupunkiin, johon on haettu vaikutteita esimerkiksi Tukholmasta ja Visbystä.

Miyazaki tuo fantasian niin lähelle arkista elämää, että taikaan on helppo uskoa.

Miyazakin fanit osaavat odottaa yksityiskohtiin keskittymistä. Taas kerran ruoka ja leipominen esitetään lumoavasti. Tämä juurruttaa hahmot arkipäivään, jolloin lennokkaat kohtaukset ovat entistä tehokkaampia.

Kikin tarina nojaa Miyazakin elokuvaksi perinteiseen rakenteeseen: kotoa lähtemiseen, itsenäisyyden kanssa kamppailuun, kasvuun, konfliktiin ja lopuksi isoon toimintakohtaukseen.

On vaikea uskoa, että Kikin lähettipalvelu hiertäisi ketään vastakarvaan. Kyseessä on yksinkertaisesti lumoava satu, joka on toteutettu vertaansa vailla olevalla teknisellä mestaruudella.

Miyazaki tuo fantasian niin lähelle arkista elämää, että taikaan on helppo uskoa.

Timo Alho

VIISI TÄHTEÄ

Hyvää: Mestarillisesti toteutettu, sydämellinen animaatiohelmi.

Huonoa:

Erityistä: Elokuvan fiktiivinen sekoitus eurooppalaisista kaupungeista sijaitsee Miyazakin mukaan Välimeren ja Itämeren rannalla.

Tigon British Film Productions

Vincent Price herkuttelee sadistisen noitavainoojan roolissa.

Brittiläistä kulttikauhua

Witchfinder General (Iso-Britannia, 1968).

Ohjaus: Michael Reeves. Käsikirjoitus: Michael Reeves, Tom Baker perustuen Ronald Bassettin romaaniin.

Rooleissa: Vincent Price, Ian Ogilvy, Rupert Davies, Hilary Dwyer, Robert Russell, Nicky Henson, Patrick Wymark, Wilfred Brambell.

Kesto: 87 min. K-16.

Suomessa aiemmin myös Noidantappajat nimellä tunnettu kulttiklassikko juhlii 50-vuotispäiviään kiertämällä juhlallisesti remasteroidulla ja leikkaamattomalla versiolla. 1970-luvulla Suomessa kielletty kauhu on aiemmin nähty vain runsaasti saksittuna videokasettina.

Kulttimainetta nauttiva ohjaaja Michael Reeves ei kerinnyt urallaan ohjaamaan kovin montaa elokuvaa. Ne olivat kaikki brittikauhun saralla, ja Witchfinder Generalilla hän jätti lähtemättömän vaikutuksen genreen.

Matthew Hopkins (Vincent Price) on sadistinen ja korruptoitunut opportunisti, joka kiertää joukkonsa kanssa Englannin maaseutuja tuoden mukanaan kidutusta, raiskauksia ja kuolemaa. Rankaisuja selitellään noituuden kitkemisellä.

Marshall (Ian Ogilvy) vannoo kostoa Hopkinsia kohtaan hänen rakkaansa kohdattua miehen silmittömät julmuudet.

Reeves käyttää hyödykseen Englannin maaseudun idyllisyyttä ja esittelee tällä näyttämöllä kauheuksia. Kaikki tuntuu tahrautuvan samaan likaan.

Tarinan edetessä sankarin oikeutettu hyveellisyys alkaa tuntua typerältä. Kieroja hahmoja seurataan suorastaan kiihkeällä houkuttelevuudella.

Tavalliset ihmiset muuttuvat elokuvantekijöiden käsissä vain uhrilampaiksi, jotta hyvässä terässä oleva Vincent Price pääsee tyylittelemään kulmakarvoillaan.

Teemat ovat yhä hyvin ajankohtaisia varoittaessaan puritanismin ja auktoriteettien sokean seuraamisen vaaroista.

Kyseessä on tarkoituksella lohdutonta ja kolkkoa brittikauhua. Se innostaa genren ystäviä, mutta on muille ehkä turhan kyynistä väkivaltanäytelmää.

Timo Alho

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Price. Historiallinen draama ja kauhu hyvässä tasapainossa.

Huonoa: Hyvin kolkko. Tuntuu toisinaan melko halvalta.

Erityistä: Unettomuus ja lääkkeet johtivat ohjaaja Reevesin tuhoksi.

Park Pictures

Aubrey Plaza näyttelee Lulua, naista jolla on salaperäinen yhteys omalaatuiseen esiintyjään.

Häiriintynyttä vaihtoehtokomediaa

Ihmeellinen Beverly Luff Linn (An Evening with Beverly Luff Linn, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2018)

Ohjaus: Jim Hosking. Käsikirjoitus: Jim Hosking, David Wike.

Rooleissa: Aubrey Plaza, Jemaine Clement, Emile Hirsch, Craig Robinson, Matt Berry, Maria Bamford, Sky Elobar.

Kesto: 110 min. K-12.

Nyt Suomen elokuvateattereissa saadaan nauttia harvinaisen pähkähullusta marginaalielokuvasta. Ihmeellinen Beverly Luff Linn on helposti vuoden oudoin komedia. Mutta varoituksen sana: luvassa ei ole vitsejä tai slapstickiä, vaan täysin uniikkia maailmanluontia. Jotakin huumorintapaista syntyy eksentrisistä roolisuorituksista, retro-tyylistä ja dialogista jossa on usein niin vähän järkeä, että katsoja voi luulla olevansa vaikutuksen alaisena.

Kuvitelkaa kaikki Twin Peaksin oudot huumorikohtaukset ja keittäkää ne kasaan.

Lulu (Aubrey Plaza) on kahvilapäälikön vaimo, joka tulee pakkomielteiseksi enigmaattisesta esiintyjästä, Beverly Luff Linnistä (Craig Robinson). Pakomatkan ja lomamatkan kumppaniksi Lulu saa Colinin (Jemaine Clement) joka ei tiedä missä mennään, mutta on silti fiiliksissään.

Suurin osa elokuvasta sijoittuu kulahtanutta americanaa huokuvaan hotelliin.

Kerronta on raskasta ja hämmentävää. Aina toisinaan jotakin arvaamatonta tapahtuu ja outouden onkalo syvenee syvenemistään.

Taustalla usein muriseva Andrew Hungin syntetisaattorimusiikki vahvistaa hyvin vaivaannuttavaa oloa.

Jostakin tärähtäneestä vaihtoehtotodellisuudesta meidän valkokankaille putkahtanut pätkä todella haastaa katsojansa. Ehkä turhankin rohkeasti.

Isoja nauruja ei ole juuri laisinkaan. Lähinnä lopputuloksessa vetoaa absurdisuus.

Komedia kaikessa sen omalaatuisessa outodessaan on ehkä liian raskas kaksituntiseksi. Sen jälkeen naamalle voi olla jähmettynyt jonkinlainen hämmästyksen ja huvituksen irvistys. Voi mennä hetki että naama palaa peruslukemille.

Timo Alho

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Kiehtovan omalaatuinen.

Huonoa: Tyylittely on ajoittain luotaantyöntävä.

Erityistä: Hoskingin edellinen elokuva The Greasy Strangler oli 2016 vuotensa kahtiajakavin elokuva.

Muokattu kello 11.54: Korjattu Witchfinder Generalin ikäraja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat