Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijä Eero Rannio aikoi ryhtyä munkiksi, mutta rakastuikin parhaaseen ystäväänsä

Rakastumisen huuma kymmenen vuotta sitten synnytti levyllisen lauluja, jotka julkaistiin vasta nyt. Rokkaudesta rakkauteen -levy on omistettu Rannion vaimolle, ohjaaja Iiris Ranniolle.

Leena Soikkeli

Iiris ja Eero Rannion kihlajaiskuva on otettu Tampereen Pyynikillä kesällä 2007.
Iiris ja Eero Rannion kihlajaiskuva on otettu Tampereen Pyynikillä kesällä 2007.

Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijä Eero Rannio leijaili kymmenen vuotta sitten rakastumisen huumassa. Pitkäaikainen ystävyyssuhde teatteriohjaaja Iiris Rannion kanssa oli syventynyt rakkaudeksi, ja häät olivat suunnitteilla.

Pari oli tutustunut toisiinsa jo vuosia aiemmin, kun Iiris Rannio johti tamperelaista Ahaa-teatteria ja rekrytoi nuoren näyttelijän töihin.

— Alun perin me olimme tosi hyviä ystäviä. Ei ollut asiaa, josta emme olisi voineet keskustella, Eero Rannio kertoo.

Romanssin syttyminen oli kaikkea muuta yksinkertaista.

Taiteen ohella Eero Rannio oli ja on yhä kiinnostunut hengellisistä asioista. Niin kiinnostunut, että hän harkitsi elämää ortodoksimunkkina.

— Olin jopa jonkin aikaa noviisina Valamon luostarissa.

Loppujen lopuksi Rannio koki kuitenkin toisenlaisen valaistumisen. Siihen vaikutti lähestyvä eron hetki.

— Olin lähdössä Kajaaniin näyttelijäksi ja Iiris jäämässä Tampereelle. Silloin minulle kirkastui, että vierelläni oleva ystävä olikin se ihminen, jota rakastan.

Tunnetta ei haitannut parin ikäero. Iiris Rannio on miestään 16 vuotta vanhempi.

— Jos jotain, ikäeromme on rock, Eero Rannio arvioi.

Alun perinhän rockiin kuului vapaus toimia tavanomaisia, keskiluokkaisia normeja ja valtavirtaa vastaan.

— Tosin meidän suhteemme syntyi rakkaudesta, ei kapinasta.

Biisien teko innostaa, keikoilla kiertäminen ei

Rakastuminen oli otollinen olotila rakkauslaulujen syntymiselle. Eero Rannio oli nuoresta pitäen harrastanut ja tehnyt musiikkia. Hän kävi Kuopion musiikkilukion ja soitti rockbändissä nimeltään Risto.

— Biisien säveltäminen ja musiikin tekeminen on prosessi, jota rakastan.

Juuri ilmestyneen Rokkaudesta rakkauteen -levyn kappaleet syntyivät ja nauhoitettiin jo kymmenen vuotta sitten.

— Silloin vuosia sitten kappaleet lähtivät kaverilleni miksattavaksi ja masteroitavaksi, mutta jumahtivat jollekin kovalevylle.

Viime syksynä Rannio kuitenkin päätti lähettää materiaalin Rocket Records -levy-yhtiöön, joka päätti julkaista levyn. Levyllä kuultavat muusikot, kuten Timo Kämäräinen, Jape Karjalainen ja Olli Krogerus ovat alan ammattilaisia ja tuttuja muun muassa Ismo Alangon, Tuure Kilpeläisen ja Olavi Uusivirran bändeistä.

Eero Rannio ei haaveile, että tuore levy toisi hänelle mainetta tai mammonaa.

Eero Rannio on lappeenrantalaiselle teatteriyleisölle tuttu muun muassa musiikkinäytelmän Villit vuodet pääroolista.

— Jos haluaisi nimeä artistina, olisi lähdettävä pakettiautolla ajelemaan ympäri Suomea ja keikkailemaan baarien nurkkiin. Sitä en halua.

Sen sijaan hänelle oli tärkeää saada levy valmiiksi ja pitkä prosessi päätökseen.

— Levy on minulle henkilökohtainen ja tärkeä. Se on omistettu Iirikselle.

EERO RANNIO

Syntynyt vuonna 1979 Tampereella.

Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijä. Tuttu muun muassa Vexin roolista musiikkinäytelmässä Villit vuodet.

Asuu puolisonsa Iiris Rannion sekä kahden koiran ja kissan kanssa Lappeenrannassa.

Julkaissut juuri Rokkaudesta rakkauteen -levyn. Esikoislevy Varokaa jeesushippi todistaa julkaistiin 2010.

Nauttii luonnossa liikkumisesta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet