Kirja-arvio: Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo on kohisevan kuvan draamakierros lähiöarkeen — Porilaiskirjailijan Finlandia-ehdokkaana oleva romaani luo nimensä mukaisesti moniäänistä mosaiikkia, mutta on tyylillisesti selkeä

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo. Like 2019, 333 s.

Kimmo Brandt/ AOP

Hanna-Riikka Kuisman keväällä ilmestynyt romaani  Kerrostalo laajensi porilaiskirjailijan tunnettuutta.
Hanna-Riikka Kuisman keväällä ilmestynyt romaani Kerrostalo laajensi porilaiskirjailijan tunnettuutta.

Join kerran läpi koko Alkon hinnaston. Kaksi maistui pahalta.

Veikko Huovisen novellihahmon sanoja mukaillen voi luonnehtia myös Hanna-Riikka Kuisman teoksia: Luin läpi porilaiskirjailijan koko tuotannon viime kesänä. Kaksi tuntui erityisen hyvältä. Tuorein, Kerrostalo, ilmestyi keväällä.

Kerrostalo sukeltaa anonyymin lähiön inhaan aluskasvillisuuteen. Sieltä puskee sekalainen joukko ihmisiä: alkoholisteja ja huumediilereitä, laitosmiehiä, työttömiä ja uskovaisia, nuoria ja vanhoja. Heitä yhdistää mahdottomuus nousta ylös omasta kanveesistaan, huipulle, jota keskusta edustaa.

Osalla on kokemusta kirkkaista valoista, ja joidenkin tila on kämäisiä huoneistojakin huonommin. Heitä ei huolita edes betonibunkkereiselle alueelle, vaan ovat tuomittuja jäämään lähiötä rajaavan sähkölukollisen muurin ulkopuolelle. Joku tornitalosta säätelee liikkumista, sisään- ja ulospääsyä. Asukkien tiet risteävät, yllättävästikin, mutta keskinäinen nokkimisjärjestys on kiveen nakuteltu.

Kuisman teksti on aina monisyistä, ja sysimusta huumori vaanii joka käänteessä.

Kerrostalo on kliseemäisesti ilmaistuna ajankuva monellakin tavalla, mutta erityisen kirjasta tekee sen tyylilaji. Kuisma kirjoittaa tavallisen tutusta elämästä trilleriä, jossa science fiction -tyylinen todellisuus on läsnä ja luontevaa kuin avainkortilla kirjautuminen jokapäiväiseen toimistotyöhön.

Kuisman aiempia romaaneja on verrattu varsinkin David Lynchin ja Quentin Tarantinon elokuviin, mutta absurdin arthouse-väkivallan sijasta Kerrostalo on pikemminkin kuin televisiosarjat Raid tai Myrskyn jälkeen, joissa arjen kuvassa on tuntuvaa kohinaa, ja irti rimpuilu vain sotkee syvemmälle.

Luonteva vertailukohta on täten kansainvälisten sijoitusyhtiöiden hoiva- ja terveyspalveluyritysten ostelu. Kerrostalossa harjoitettu sijoitusbisnes ulottuu asuinyhtiöihinkin, ja seuraukset tulonsiirtojen kohteille ovat tuttuja eri medioiden jokapäiväisestä uutisvirrasta. Ikävät asiat valuvat aina alaspäin.

Kerrostalo on kerännyt paljon huomiota ja suitsutusta keväästä lähtien, ja romaani on Finlandia-ehdokkaana. Kommentaareissa on todettu, että Kuisma kirjoittaa itsensä laajempaan tietoisuuteen tällä romaanilla.

Itsekin bongasin sekä kirjan että kirjailijan vasta viimeisimmän saamasta isosta palstatilasta. Kiinnostuin, marssin kirjastoon ja tulin ulos novellikokoelma ja viisi romaania sylissä.

Sami Kokko

Hanna-Riikka Kuisman kirjat kiertyvät mielenterveys- ja päihdeongelmien ympärille, ja haastattelujen perusteella kirjailija on ollut niiden kokemusasiantuntija.
Hanna-Riikka Kuisman kirjat kiertyvät mielenterveys- ja päihdeongelmien ympärille, ja haastattelujen perusteella kirjailija on ollut niiden kokemusasiantuntija.

Hanna-Riikka Kuisma (s. 1978) on koulutukseltaan kuvataiteilija. Esikoisteos Elinkautinen (2005) tuntui jatkavan siitä, mihin porilainen kollega Juha Seppälä oli hetkeksi pysähtynyt Supermarket-kokoelmallaan (1991).

Rankat ja räävittömät novellit ovat kuin räkäistä punkia ja istuvat Liken, sen rokkareiden kustantamon, ohjelmaan kuin riffi rytmimusiikkiin, mutta heittävät myös vereslihaisesti esille yhteiskunnallisia kipukohtia ja mätäpaiseita, rajusti ja vetävän yksilökohtaisesti raportoituina.

Sama inhorealistinen näkemyksellisyys toistuu Kuisman romaaneissa. Kirjailija hyödyntää niissäkin näkökulmatekniikkaa ja piirtää näkyviin ihmissuhdepelejä, mielen- ja fyysisen terveyden ongelmia, sukupuoli-identiteetin rakentamista sekä yhteiskunnan kahtiajakautumista.

Hän on kuin Anna-Leena Härkönen tai Anja Snellman, kuulee hiljaiset signaalit, mutta kääntää nupit kaakkoon. Kuisman teksti on aina monisyistä, ja sysimusta huumori vaanii joka käänteessä.

Kerrostalon ohella minulle kolahti eniten Sydänvarjo (2011) sen suoraviivaisuuden vuoksi, ja koska nauru osoitti naista, jonka ajatusmaailma muistutti yhdestä populistisesta porilaisesta mepistä. Jo ennen tämän poliittista uraa.

Kirjailijana Kuisma liikkuu maailmassa, jonka puuttumisesta suomalaisesta kirjallisuudesta Asta Leppä moitti kotimaista kirjallista kenttää muutama vuosi sitten.

Kuisma nyt ainakin näyttää meille hyväosaisille ja terveille, miten toinen puoli elää, ja tässä kohtaa selittyy myös Huovis-rinnastus. Kun Huovinen kertoi kaupunkilaisille korvesta ja palautti maaltamuuttajat takaisin kotiseuduilleen edes kirjoissa, niin Kuisma kuljettaa kaupunkiin kotiutuneet draamakierrokselle ulos silotellusta arjestaan.

Kuvataiteilijan töitä Kuisma ei enää tee, mutta kirjallisen tuotantonsa hän on toistaiseksi rakentanut kuin öljymaalauksen. Edellä on mainittu liuta verrokkeja, mutta Kuisma on omaääninen, ja jokainen kirja on ollut kuin siveltimenveto, jolla hän lisää kerroksia edellisten päälle ja syventää niidenkin hehkua.

Kerrostalo on nimenä kuin kaiken kiteytys, mutta myös romaanina loistokkain. Kuisman käsittelemät teemat eivät ole tästä maailmasta loppumassa, vaan pikemminkin päinvastoin, joten kirjailijakuvaa täydentävää materiaalia löytyy vastaisuudessakin. Mutta jo Kerrostalosta avautuvat mahtavat näkymät.

Kerrostalo on Hanna-Riikka Kuisman viides romaani.
Kerrostalo on Hanna-Riikka Kuisman viides romaani.

Hyvää: Koukuttava tyyli ja teema.

Kehitettävää: Valon määrä on varsin vähäinen.

Erityistä: Kuisman edellinen romaani Viides vuodenaika (2016) oli Tiiliskivi-palkintoehdokas.

Luetuimmat