Latinorytmit veressä — bailatinotunti vei lappeenrantalaisen Pinja Simolan mennessään

Tanssiohjaajan tavoite on välittää iloa liikunnan ja musiikin avulla.

Minna Mänttäri

Liikunta latinomusiikin tahdissa vie Pinja Simolan pois arjesta, ja sitä hän toivoo myös ohjattaville. —Tavoite on, että liikkuja iloitsee hetkestä, liikkumisesta ja musiikista, eikä huolehdi muusta.
Liikunta latinomusiikin tahdissa vie Pinja Simolan pois arjesta, ja sitä hän toivoo myös ohjattaville. —Tavoite on, että liikkuja iloitsee hetkestä, liikkumisesta ja musiikista, eikä huolehdi muusta.

Satamakaupunki saattaa selittää Pinja Simolan lantion liikettä. Ryhmäliikuntaohjaaja on syntynyt Kotkassa, jonne on tullut tavaraa maailman äärestä ja erityisesti Etelä-Amerikasta.
— Lattarirytmit ovat saaneet lantion keinumaan jo vauvasta.
Simola muistelee ensimmäistä bailatinotuntia, jonne äiti hänet vei. Sieltä ei ole vielä lähdetty.
— Ne rytmit vain vievät jostain syystä mukanaan.
Minne rytmit kuljettavat?
— Aurinkoiseen mielentilaan, jossa ei tarvitse huolehtia mistään muusta.

Ryhmäliikuntatunneille osallistuu pääasiassa naisia, mutta koreografioita voi tyylitellä miehillekin. Pinja Simola

Pinja Simola opettaa ryhmäliikuntaa ja tanssitunteja Lappeenrannassa ja Helsingissä. Yksi yrittäjän tuotepaketeista on Latin Dance Day, joka sisältää tanssiliikuntatunnit reggaetonia, salsaa ja bachataa.
Millaisia liikkeitä kukin niistä rytmittää?
— Reggaeton on energinen laji, jossa sheikataan peppua ja heilutetaan hartioita, hypitään ja tehdään kyykkyjä. Salsa on letkeää hyvän mielen meininkiä, jota voi vetää vaikka korkkarit jalassa. Bachata on rauhallista naiseuteen keskittymistä.
Onko niissä sijaa miehille?
— Ryhmäliikuntatunneille osallistuu pääasiassa naisia, mutta koreografioita voi tyylitellä miehillekin.
Mitä latinotanssit edellyttävät osallistujalta?
— Avointa mieltä, hikipyyhettä ja juomapulloa. Korkkarit eivät ole pakolliset.

Minna Mänttäri

Pinja Simola opettaa ryhmä- ja tanssiliikuntaa Lappeenrannassa. Lattarirytmit ovat hänen erityisalaansa. — Ne vievät aurinkoiseen mielentilaan.
Pinja Simola opettaa ryhmä- ja tanssiliikuntaa Lappeenrannassa. Lattarirytmit ovat hänen erityisalaansa. — Ne vievät aurinkoiseen mielentilaan.

Tuntien biisilistat Simola valikoi itse.
— Sellaiset, jotka inspiroivat itseä, hän kertoo valintaperusteeksi.
Tanssituntien liikkujat ovat yleensä samanhenkisiä, joten ohjaaja uskoo kappalevalintojen ilahduttavan yhtä lailla myös tunneille osallistuvia.
Toimivaa musiikkia Simola etsii radiokanavien soittolistoilta ja Youtubesta.
— Siellä soivat uusimmat hitit, jotka ihmiset tuntevat. Tutun rytmin fiilikseen lähtee helpommin mukaan.
Se on myös tuntien tavoite: iloita hetkestä, liikkeestä ja musiikista.

Ohjaaja opiskelee parhaillaan fysioterapeutiksi Saimaan ammattikorkeakoulussa. Ammattitutkinnon on tarkoitus tukea ohjaajan työtä.
— Fysioterapian avulla tietää, mitkä liikkeet ovat hyviä kropalle ja mitä kannattaa välttää, Simola perustelee.
Oikeiden ja turvallisten fyysisten liikkeiden perustalle voi valaa ohjaamisen henkiset tavoitteet.
— Ryhmäliikkujilla pitäisi olla hauskaa, heille pitäisi tulla hyvä mieli ja heidän pitäisi kokea oppineensa uutta, jotta uskaltavat jatkaa tanssiharrastusta.
Simola ohjaa tunteja kahdessa koulussa ja kolmessa liikuntakeskuksessa. Lappeenrannassa ohjaajakilpailu ei ole niin kovaa kuin pääkaupunkiseudulla.
— Helsingissä on vaikea saada tunteja, jos kukaan ei tunne ja kun ohjaajia on jo riittävästi.

Latin Dance Day Palvelukeskussäätiössä (Kauppakatu 58, Lpr) 27.12.. Reggaeton kello 17, Salsa con Sabor kello 18 ja Bachata kello 19. Ennakkoilmoittautujat (pinja.simola@gmail.com) etusijalla, mutta ryhmiin saattaa mahtua myös suoraan.

Pinja Simola


Syntynyt Kotkassa 2.8. 1995, asuu Lappeenrannan Huhtiniemessä.
Ryhmäliikunta- ja tanssituntien ohjaaja.
Opiskelee fysioterapiaa Saimaan ammattikorkeakoulussa Skinnarilassa.
Tanssi täyttää vapaa-ajan myös muilta harrastuksilta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.