Kirja-arvio: Toinen tuntematon

Kirjan 22 novellia ovat sekä vastakirjoitus että uustulkintaa Väinö Linnan maskuliiniselle äijäsaagalle, kirjoittaa kirjallisuuskriitikko Seija Forsström.

Tuija Pauhu

Sirpa Kähkönen on yksi kokoelman kirjoittajista.
Sirpa Kähkönen on yksi kokoelman kirjoittajista.

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon. Wsoy 2017, 376 sivua.

Miltä jatkosota näytti kotirintamalta käsin? Tähän vastaa Toinen tuntematon. Siinä 22 suomalaista kirjailijaa kertoo kukin yhden tarinan naisnäkökulmasta.
Novellit ovat sekä vastakirjoitus että uustulkintaa Väinö Linnan maskuliiniselle äijäsaagalle. Sodan jyrätessä naiset pyörittivät yhteiskuntaa, mutta rintamatarinoihin he eivät kuitenkaan päässeet. Millainen ääni heillä nyt on?
Naiset on valittu Linnan romaanista. He ovat siellä vilahtaneita tai sinne kuviteltuja äitejä, vaimoja, siskoja, morsiamia, piikoja, lapsenlapsia. Heidän puheensa tulkitsee sotaa ja sotilaita.

Sisällöt täyttyvät kuitenkin turvallisesti menneen katselusta: kaipauksesta, rakkaudesta, salaisuuksista, traumoista. Ei mitään selkeästi uutta, yllättävää tai hätkähdyttävä. Sellaista olisi odottanut. Kokoelman lukee silti uteliaana.
Novellit ovat erilaisia. Osa etenee perinteisesti, osa kokeilevammin. Toisin kuin voisi äkkiseltään olettaa, murretta on vähän, mutta se ei ole huono ratkaisu.
Yksi ikoninen kuva kohoaa yli muiden. Se on mustakaapuinen pappi, liepeet heiluen polkemassa pellon laitaa. Eihän se vain meille käänny! Kyllä se kääntyy, useimmin, sillä alkuteoksen keskeiset hahmothan kuolivat lähes kaikki.
Vilho Koskelaa ei ole mukana ollenkaan. Siinä katkeaa yhteys Pentinkulmalle.

Tommi Kinnusen novelli Nuku nurmelle hyvä kulkee ehkä kipeimmin lähellä kuolemaa.


Tommi Kinnusen novelli Nuku nurmelle hyvä kulkee ehkä kipeimmin lähellä kuolemaa. Äiti hautaa sotakuria uhmanneen teloitetun poikansa. Sirpa Kähkönen rakentaa Lehdon toiminnalle taitavasti motiivin traumoista ja osattomuudesta. Taina Latvalan Enne on herkkä kuva hevosmies Mäkilästä.
Hanna Weseliuksen Carola Mäkisen isoisä ja Laura Gustafssonin Yksi tavallinen Vassa edustavat vähän räväkämmin uuden sukupolven kokemusta.
Toinen tuntematon ilmestyi samoihin aikoihin Aku Louhimiehen elokuvan kanssa, joten kotirintamatarinat täydentävät elokuvaa, samoin elokuvan katsominen tai romaanin lukeminen auttavat reseptiossa.
Vaikea sanoa, miten tarinat toimisivat täysin ilman taustatietoa. Oletan, etteivät välttämättä hyvin, vaikka kerronnallisesti hallittuja ovatkin. | Seija Forsström

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.