Jonna Kina muutti Tokion autiotalojen näkymät perinnelauluksi – Palkittu taiteilija hyödyntää yhä oppeja, jotka sai työkalupakkiinsa nuoruutensa Lappeenrannasta

Jonna Kinan tarkasti orkestroitu taide ottaa vaikutteita yllätyksistä. Lappeenrannassa syntynyt kuvataiteilija matkustaa, jotta aistit pysyvät terävinä.

Jonna Kina

Jonna Kina kuvaa lyhytelokuvansa tavallisesti filmille. Tapa juontuu nuoruuden filmikamerakuvauksesta ja pimiötyöskentelystä, mutta myös jännittävästä tunnelmasta. – Pidän siitä, että tulos ei näy heti ja siitä, miten valo piirtyy filmille.
Jonna Kina kuvaa lyhytelokuvansa tavallisesti filmille. Tapa juontuu nuoruuden filmikamerakuvauksesta ja pimiötyöskentelystä, mutta myös jännittävästä tunnelmasta. – Pidän siitä, että tulos ei näy heti ja siitä, miten valo piirtyy filmille.

Jonna Kina pyytää soittamaan vasta huomenna. Lappeenrannassa syntynyt kuvataiteilija sai Berliinin elokuvajuhlilla flunssan ja on ehtinyt parannella oloaan vasta Suomessa. Ääni kuulemma pelaisi paremmin päivän pitempään levänneenä.

Berliinissä sai maailmanensi-iltansa Kinan (s. 1984) tuorein teos, lyhytelokuva Akiya (2019). Se oli mukana elokuvajuhlien kokeellisten elokuvien ohjelmistossa helmikuussa. Japanin asuinalueiden autioitumisilmiötä omaperäisesti päivänvaloon tuova teos on parhaillaan esillä sunnuntaina päättyvillä Tampereen elokuvajuhlilla. Niillä Akiya nähdään kokeellisten elokuvien ohjelmistossa torstaina ja lauantaina.

Akiya yhdistää perinteisen japanilaisen nō-teatterin laulutavan, runomuotoisen, muromachikaudella (1300–1500-luvuilla) käytetyn japaninkielisen tekstin ja urbaanin autioitumisilmiön käsitteelliseksi kokonaisuudeksi. Asumattomat rakennukset ovat teoksen runollinen ja käsitteellinen elementti, laulu on esitetty nō-teatterille ominaisella runomuotoisella puhetyylillä, ja teksti perustuu poeettisiin katkelmiin sekä sanomalehtiartikkeleiden fragmentteihin tyhjistä taloista.

Japanin autiotalot ovat ilmiönä kiinnostava.

– Vain tarkkaavainen katse näkee ne. Autiotaloja pidetään kunnossa, ajetaan nurmikoita ja koristellaan, jotta ne eivät houkuta tunkeilijoita tai vaikuta asuntojen hintoihin alueilla, Kina kertoo.

Hänkään ei näytä "tulevaisuuden mahdolliseksi myytiksi" tulkitsemiaan rakennuksia. Niiden sijasta teos kuvaa resitatiivisesti laulua toistavaa magneettikelanauhuria.

– Halusin purkaa ja tulkita vanhaa uudella tavalla, en toistaa sitä.

Jonna Kina

Jonna Kinan Akiya-teoksen promokuva Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa. Kinan ohella 5-minuuttisen kokeellisen lyhytelokuvan työryhmään kuuluivat nō-laulaja Ryoko Aoki, kuvaaja Ville Piippo, kääntäjä Makiko Sakurai, ääniteknikot Juan de Dios Magdaleno ja Jonathan Fuhrer sekä digitaalisen kuvankäsittelyn tuki Timo Teräväinen.
Jonna Kinan Akiya-teoksen promokuva Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa. Kinan ohella 5-minuuttisen kokeellisen lyhytelokuvan työryhmään kuuluivat nō-laulaja Ryoko Aoki, kuvaaja Ville Piippo, kääntäjä Makiko Sakurai, ääniteknikot Juan de Dios Magdaleno ja Jonathan Fuhrer sekä digitaalisen kuvankäsittelyn tuki Timo Teräväinen.

Ryhmätyö ja ääni ovat tärkeitä Kinan taiteellisen työskentelyn määrittäjiä. Ensikaiku tällaisesta tuli 1990-luvun Lappeenrannasta ja nuorisoteatteri Peränurkasta, jossa Kina aloitti taiteen teon 13-vuotiaana.

– Se oli ensimmäinen taidekouluni. Peränurkka haastoi ajattelemaan ja kannusti uskaltamaan, hän muistelee teatterin intensiivistä ilmapiiriä.

Peränurkan ohjaajana toimi 1990-luvun lopulla Maria Fomin, jonka tuolloin koulimista harrastajista suuri osa on nykyisin teatterin tai jonkin muun taiteenalan ammattilaisia. Kina ei vedä rajoja elokuvan, kuvataiteen, musiikin tai teatterin välille, vaan hyödyntää niitä kaikkia työssään, erityisesti äänimaisemina.

Akiya loihtii autiotalot äänimaisemiksi, ja palkittu Arr. for a Scene (2017) teki näkyväksi äänitehostetaiteilijoiden työtä.

Mitä kokee, kuulee, maistaa ja näkee, vaikuttaa työskentelyprosessiin. — Jonna Kina

Kina repäisi juurensa jo varhain irti Lappeenrannasta, kun lähti Savonlinnan taidelukioon. Säännöllinen maisemanvaihto on tapa aistia herkemmin muutakin kuin ääniä.

Tuuli Penttinen-Lampisuo

Jonna Kinan teos Arr. for the Scene sai palkinnon Nordic Panorama -elokuvafestivaalien lyhytelokuvasarjassa syyskuussa 2017. – Tunnustukset teoksista merkitsevät paljon ja motivoivat tekemistä, koska työryhmä on käyttänyt paljon tunteja niihin.
Jonna Kinan teos Arr. for the Scene sai palkinnon Nordic Panorama -elokuvafestivaalien lyhytelokuvasarjassa syyskuussa 2017. – Tunnustukset teoksista merkitsevät paljon ja motivoivat tekemistä, koska työryhmä on käyttänyt paljon tunteja niihin.

Kuvataiteilijan CV:ssä on lukuisia näyttelyjä ulkomailla, mutta myös opiskelua, työpajojen pitämistä ja työskentelyä taiteilijaresidensseissä miljoonakaupungeissa: Jerusalem, New York, Rooma, Tokio,...

Kinan mukaan lähteminen kotikaupungista ja kotimaasta haastaa omaa tekemistä ja on hänen omalla kohdallaan ollut tärkeätä.

– Vieraassa paikassa aistit virittyvät eri tavalla. Mitä kokee, kuulee, maistaa ja näkee, vaikuttaa työskentelyprosessiin.

Esimerkiksi Akiyan kohdalla Kinalla oli aaninki, mitä tekee Tokiossa, mutta sitten hän tapasi nō-laulaja Ryoko Aokin ja oli valmis katsomaan autiotaloja uudesta näkökulmasta.

– Materiaali tuo usein rajoitteita, jotka vaikuttavat kiinnostavalla tavalla teokseen. 35mm-filmille yhdellä otolla kuvattu kohtaus esimerkiksi vaikutti laulun kestoon, muotoon ja rakenteeseen, Kina pohtii lyhytelokuvansa ulkoasua.

Jonna Kina

Jonna Kina lähti Lappeenrannasta maailmalle vuosia sitten, mutta kokee paikan yhä kotikaupungikseen – Läheisiä rakkaita ihmisiä asuu kaupungissa, ja oloni on kotoisa, kun käyn heidän luonaan.
Jonna Kina lähti Lappeenrannasta maailmalle vuosia sitten, mutta kokee paikan yhä kotikaupungikseen – Läheisiä rakkaita ihmisiä asuu kaupungissa, ja oloni on kotoisa, kun käyn heidän luonaan.

Muodonmuutokset läpivalaisevat Kinan taiteentekotapaa. Elokuvat ovat hänelle keino päästä eri festivaaleille, jotka avaavat portteja ja auttavat luomaan kontakteja sekä verkostoitumaan, kun taas installaatiot, tietyssä mielessä sama teos eri yhteydessä, merkitsevät Kinalle vapaampaa taidemuotoa.

Kun rajoituksia ei ole, voi tehdä mitä vain. Vaikka kyseenalaistaa itsensä.

– Pitää olla ihan loppuun asti valmis tekemään radikaaleja muutoksia, jos se on teoksen kannalta tärkeää.

Kinan mukaan pitää olla avoin ja huomata maneerinsa, kuunnella, katsella ja haastaa tekemisensä. Mikä muille on kenties epämukavuusalueelle menemistä, on hänelle taiteen perustavoite.

– Osatun toisto ei ole mielekästä, tärkeätä on kehittyä ja oppia tulkitsemaan asioita uusin tavoin.

Silloin japanilaisia autiotaloja voi nähdä äänimaiseminakin.