Huijausta koko rahan edestä

Saimaan teatteri: Uskomaton huijari-show 2017.Ohjaus Piia Peltola.Ensi-ilta Juvalla 10.7.

Saimaan teatteri

Saimaan teatterin tämän kesän näytelmän jokainen huijarihahmo kulkee omaa absurdia polkuaan.

Huijataanko meitä tällä esityksellä? Aikamoisen ajatuksellisen möykyn Saimaan teatteri saa aikaan. Esitys koostuu huijauksen käsitteestä sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Aihe on kiinnostava, ja se tuodaan esille komiikan, farssin ja sketsien muodossa.

Keskeisenä teemana on myös raha, jota kohti esityksen huijarit kurottavat kätensä. Esitys ottaa kantaa teatterin ja yleensä taiteen rahoituskanaviin ja haastaa konventionaalisen taiteen ikuiset tuet. Nuoret teatterintekijät ovat näiltä osin omalla asiallaan. Lippukassan arvokkaat eurot odottavat jakamistaan.

Piia Peltolan, Ilja Lehtisen ja työryhmän teksti ja Peltolan ohjaus polveilevat hulvattomasti sekä itsepetoksen että huijauksen ympärillä. Lehti-ilmoituksen kautta teatteriin saapuneet huithapelit näyttelijät joutuvat suoraan yleisön eteen. He eivät osaa juuri mitään.

Koko ajan luulemme katsomossa, että jotakin oikeaa tapahtuu, mutta huuhailu vain jatkuu. Komiikkaa syntyy, mutta se ei tahdo oikein nousta esille. Toimintaa kyllä on, ja välillä välähtää ajatuksen poikanenkin, mutta yhtenäistä jujua saa hakea.

Esitettäviin roolihahmoihin kyllä kehittyy sisäistä hauskaa persoonallisuutta, mutta esityksen myötä mitään oivaltavaa kehitystä ei tapahdu. Usein myös jäädään kiinni liikaa tilanteisiin, joten pitkästymisen vaara katsomossa väijyy.

Kaksi esityksen laulunumeroa jäävät muistiin seesteisinä ja vaikuttavina. Rooleissa nähdään kelpo esittäjät Maruska Verona, Pietu Wikström, Boodi Kabbani ja Wilhelm Grotenfelt.

Saimaan teatteri on kyllä rohkea tuotoksessaan.

Käsiohjelman mukaan esittäjät haluavat kurottaa yli paikkakunta-, koulutus- ja luokkarajojen ja jännittävät, miten yritys onnistuu. Yhteisöllisyyttä haetaan vapauttavalla ja avoimella esitystavalla, ja siinä ryhmä onnistuu. Huijaaminen rakkaudessa, työelämässä ja politiikassa ovat ajattelemisen arvoisia asioita, mutta ehkä tuo itsensä pettäminen on se vaikein aste. Saimaan teatterin moni-ilmeinen esitys antaa siihen huijarimaisia vastauksia.

Nuorille teatterintekijöille on varmaan vaikeaa saada vakiintunutta yhteiskunnan tukea, mutta tämäkin huijari-show on merkittävä osoitus halusta tehdä sitä työtä, mihin yhteiskunta on koulutuksen antanut. Joku viisas on sanonut, että todellisen taiteilijan on kestettävä jatkuva tyytymättömyys itseensä. Se on raskasta, mutta muuta tietä ei ole. Vain nälkä ajaa rottaa eteenpäin. |

Timo Heimonen

Uskomaton huijari-show Taipalsaaren seurantalo Väinölässä (Kirkonrantatie 1) 19.—20.7., Joutsenon työväentalolla (Huvitie 7) 25.7. ja Virmutjoen seurantalolla (Puumalantie 1002, Ruokolahti) 26.7.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.