Kulttiohjaaja nauraa zombie-buumille, ja kotimainen dokkari hyödyntää larppausta terapiana — Verta riittää viikon ensi-iltaelokuvissa, mutta kriitikon tähdet ovat vähissä

Jim Jarmuschin heikoin elokuva sisältää ohjaajan komeimman näyttelijäkaartin, joka kannattelee elävien kuolleiden komediaa.

Frederick Elmes

Adam Driver, Chloë Sevigny ja Bill Murray näyttelevät pikkukaupungin poliiseja, jotka saavat vastaansa eläviä kuolleita.
Adam Driver, Chloë Sevigny ja Bill Murray näyttelevät pikkukaupungin poliiseja, jotka saavat vastaansa eläviä kuolleita.

Kulttiohjaajan epätasainen zombie-komedia

The Dead Don’t Die (Yhdysvallat/Ruotsi, 2019).

Ohjaus ja käsikirjoitus: Jim Jarmusch.

Rooleissa: Bill Murray, Adam Driver, Tilda Swinton, Chloë Sevigny, Steve Buscemi, Danny Glover, Caleb Landry Jones, Rosie Perez, Iggy Pop, Sara Driver, RZA, Carol Kane, Austin Butler, Luka Sabbat, Selena Gomez, Tom Waits.

Kesto 105 minuuttia.

K16.

Jim Jarmusch ei ole kirjavan uransa aikana koskaan puuhaillut puhtaan komedian kanssa yhtä paljon kuin uusimmassa elokuvassaan. The Dead Don’t Die pilailee modernissa populaarikulttuurissa pinnalla olevien zombie-tarinoiden kustannuksella. Valitettavasti Jarmuschin parhaat avut eivät ole genrejä sekoittavassa irrottelussa. Ilman vaikuttavaa ja runsasta näyttelijäjoukkoa The Dead Don’t Die voisi olla täysi huti.

Hieman ironisesti Jarmuschin heikoin elokuva on saanut hänen uransa suurimman levityksen. Elokuva on helpompi selittää. Helpompi paketoida ja myydä kuin ohjaajan moniulotteisemmat ja kuivakkaammat aihepiirit.

Elokuva seuraa pienen ja rauhallisen Centrevillen kaupungin tapahtumia, kun elävien kuolleiden joukot särkevät idyllin fasadin. Poliisimies Peterson (Adam Driver) hoksaa nopeasti, mistä on kyse jo ensimmäisten hyökkäysten jälkeen.

Yhdessä poliisipäällikkö Robertsonin (Bill Murray) ja poliisi Morrisonin (Chloë Sevigny) kanssa Peterson alkaa valmistautua lopun aikoja varten. Monet kaupungin asukit eivät kuitenkaan ole aivan avuttomia zombien edessä. Esimerkiksi ruumishuoneella työskentelevä Zelda (Tilda Swinton) on näppärä japanilaisen katana-teräaseen kanssa.

The Dead Don’t Die esittelee monesti ennen nähtyjä asetelmia. Tarkoituksena on kai tehdä kliseistä pilaa, mutta tunnelma on usein epämääräinen. Kohtaukset eivät oikein pelota. Kun kauhun hienovaraiset elementit eivät ole aivan kohdillaan, eivät vitsitkään aivan osu maaliinsa.

Kauhun ja komedian kanssa pelaavat melko samat säännöt. Katsoja täytyy opastaa kohti yllätystä. Jos yllätysmomentti on pilalla, jännite katoaa ja koko kohtaus on pilalla. Jarmusch ei tunnu saavan sormeaan kauhukomedian pulssille. Jäljelle jää omalaatuista tyhjäkäyntiä, jossa hahmot keskustelevat vänkään sävyyn.

Onneksi elokuvassa on monipuolinen ja vahva näyttelijäjoukko. Suurin osa elokuvan ilosta onkin yllättyä, ketä kaikkia Jarmusch on elokuvaansa saanut mukaan.

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Kirjava näyttelijäjoukko.

Huonoa: Sekava tunnelma. Vitsien osumatarkkuus on heikko.

Erityistä: Kyseessä on Bill Murrayn uran toinen zombie-komedia. Vuonna 2009 hän näytteli versiota itsestään Zombieland-elokuvassa.

Making Movies

Veera (oik.) purkaa lapsuuden traumojansa muun muassa larppaamalla. Ville-veli on ollut taas yhteydessä heitä lapsina kaltoin kohdelleeseen isään.

Larppausta ja terapiaa

Veeran maaginen elämä (Suomi/Bulgaria/Tanska 2019).

Ohjaus: Tonislav Hristov.

Kesto 87 minuuttia.

K7.

Larppaaminen eli live-roolipelaaminen voi olla täydellinen tapa astua ulos omasta itsestään. Osittain käsikirjoitettu fantasiamaailma antaa pelaajalle mahdollisuuden olla joku muu. Seikkailla uskomattomissa seikkailuissa. Jättää murheet täysin ulkopuolelle.

Parikymppinen Veera käyttää pelaamista pakokeinona omaan ahdistukseensa, pelkoihinsa ja vihaansa häntä kaltoinkohdellutta isää kohden. Pelaaminen antaa perspektiiviä tapahtumiin, mutta onko asioiden pakeneminen fantasiamaailmoihin silti terveellisin tapa kohdata ongelmat?

Veeralla on oikeassa elämässä veli. Kehitysvammainen Ville, joka on ollut yhteydessä heidän isäänsä. Ville ja isä ovat jopa ryypänneet yhdessä. Veera muistaa yhä tuskaisesti kännisen isänsä, eikä halua veljestään samanlaista. Ehkä larppaus voisi auttaa myös Villeä?

Kansainvälisillä festareillakin kiitosta kerännyt Tonislav Hristovin dokumentti käsittelee traumojen hoitamista. Roolipelaaminen antaa kerronnalle vain tavanomaista kiinnostavamman rakenteen ja mahdollistaa mielikuvituksellisiin visuaalisiin ideoihin.

Dokumentti pikkuhiljaa riisuu päähahmonsa tunteellista panssaria ja yrittää päästä käsiksi oikeisiin ongelmiin. Prosessointia tapahtuu niin larppauksen lomassa, veljen kanssa kuin terapeutin vastaanotollakin.

Hristovin tyyli sekoittaa henkistä paranemista mielikuvituksen värittämään maailmankuvaan ajoittain suorastaan unenomaisella tyylillä. Näihin mielikuvitusmaailmoihin jäädään harmillisesti usein myös haahuilemaan päämäärättömästi, ja kerronnan suunta on kadota.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Hyvää keskustelua henkisestä hyvinvoinnista.

Huonoa: Eksyy usein aiheestaan.

Erityistä: Elokuva on ollut näytillä Berliinin ja Sundance-elokuvajuhlilla.

Fox Searchlight Pictures

Gracen (Samara Weaving) hääyö saa verisen käänteen, kun omalaatuinen mahtisuku vaatii pelien pelaamista.

Veristä kuurupiiloa

Ready or Not (Yhdysvallat, 2019).

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin & Tyler Gillett.

Rooleissa: Samara Weaving, Adam Brody, Mark O'Brien, Andie MacDowell ja Henry Czerny.

Kesto 96 minuuttia.

K16.

Grace (Samara Wawing) on osunut oikein jättipottiin. Hänen uusi aviomiehensä Alex (Mark O’Brien) on komea ja mukava, sekä kaiken lisäksi vaikutusvaltaisen Le Domas -lautapeli-imperiumin perijä.

Perheen sukukartanolla tapahtuva hääjuhla on ehkä hieman omalaatuinen — super-rikkaat oikkuinensa. Gracen hälytyskellot eivät silti ala soida ennen kuin on liian myöhäistä. Perhe haluaa pelata peliä, mutta Grace ei tiedä olevansa pelinappulana. Peli on kuurupiiloa, ja etsijillä on käytössään tappavia aseita.

Kaiken takana on ikiaikainen rituaali, joka on legendan mukaan suvun menestyksen takana. Peli vaatii verilahjan.

Yksinkertaisesta lähtökohdasta ponnistava Ready or Not esittelee nopeasti hieman vinksahtaneet pääpahiksensa ja valkoiseen häämekkoon sonnustautuneen sankarittarensa. Sitten alkaa ruuvien kiristäminen.

Ote on samalla humoristinen ja kohoavasti jännittävä. Vanha suuri kartano tarjoaa piiloleikille mainiot puitteet. Morsiamen perässä olevat sukulaiset kantavat kaikki hyvin vanhanaikaisia aseita, joista saadaan revittyä huumoria.

Kauttaaltaan hyvin esiintyvä näyttelijäjoukko venyttää ehkä liiallisuuksien puolelle, mutta tekee sen kieli tukevasti poskessa.

Ready or Not päätyy tarjoilemaan yllättävän verisen ja kierolla tavalla hauskan kattauksen, joka yhdistelee 1960—1970-lukujen kauhuelokuvien tunnelmaa kasarin anarkistisiin teinielokuviin.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Jännitys ja huumori hyvin tasapainossa.

Huonoa: Hyvin yksinkertainen.

Erityistä: Loppu sisältää suoran viittauksen vuoden 1988 Heathers-kulttihittiin.

Jack English

Salaisen palvelun agentti Mike Banning (Gerard Butler) ja Yhdysvaltojen presidentti Allan Trumbull (Morgan Freeman) seikkailevat jo kolmannessa yhteisessä elokuvassaan.

Roskatoimintaa ysärityyliin

Angel Has Fallen (Yhdysvallat, 2019).

Ohjaus: Ric Roman Waugh.

Rooleissa: Gerard Butler, Morgan Freeman, Piper Perabo, Lance Reddick, Jada Pinkett Smith.

Kesto 121 minuuttia.

K16.

Eipä moni olisi uskonut, että keskinkertaisesta Olympos on valloitettu -toimintaelokuvasta nähtäisiin kasvavan ihan kokonainen trilogia. Sarjan elokuvat eivät ole missään vaiheessa olleet kovin mieleenpainuvia, mutta kakkososa, London Has Fallen oli sen verran luokaton, ettei jatkoa osannut odottaa.

Mutta tässä sitä taas ollaan: Salaisen palvelun agentti Mike Banningin (Gerard Butler) ja entisen varapresidentin, nyt Yhdysvaltojen presidentti Allan Trumbullin (Morgan Freeman) matkassa. Presidentti ja hänen uskollinen suojelijansa taitavat olla jo melko tottuneita monimutkaisiin salamurhayrityksiin.

Juoni saa tällä kertaa pienen kierteen siitä, että Banning itse joutuu syytetyksi presidenttinsä murhayrityksestä. Hän joutuu turvautumaan erakoituneen Vietnam-veteraani isukkinsa (Nick Nolte) apuun puhdistaakseen maineensa ja suojellakseen yhä vaarassa olevaa presidenttiään.

Angel Has Fallen muistuttaa kaikessa tosikkomaisessa pölhöydessään 1990-luvun toimintaelokuvista, joissa juonet olivat suoria kuin rautakanget ja ruumiita pinottiin tiuhaan tahtiin.

Angel Has Fallenin myy Gerard Butlerin roolisuoritus, joka tihkuu testosteronia. Butler tietää täysin, mitä tekee muttei särje tosikkomaisuuden illuusiota kertaakaan. Myös Nolte on erinomaisessa terässä toimintasankarin arvoisena isäukkona, joka vainoharhaisuudessaan on valmistautunut isompaakin sotaa varten.

Vanhan koulukunnan stunt-mies, käsikirjoittaja ja ohjaaja Ric Roman Waugh tuntee lajityypin kliseet ja nojaa näihin täydellä voimalla. Ilman yhtään itseironiaa tai häpeää.

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Gerard Butlern sarkasmia hipova macho-energia.

Huonoa: Kaavamainen ja ennalta-arvattava. Osa tehosteista halvan tuntuisia.

Erityistä: Elokuvahistorian ainoa trilogia, jonka jokainen osa on eri studion levittämä.