Kirjailija Anne Leinonen on huolissaan kirjallisuuden kapenemisesta, äänikirjan suosion hän odottaa asettuvan paikoilleen koronakevään kasvun jälkeen

Anne Leinonen tekee kaikkea mahdollista kirjallisuuden saralla. Alan tulevaisuus huolestuttaa kokenutta kirjailijaa.

Jaakko Avikainen

Anne Leinonen viettää 20-vuotiskirjailijajuhlaansa vahvasti työn merkeissä ja aloittaa ensi vuoden alussa pitkän apurahakauden Etelä-Savon rahaston tuella.
Anne Leinonen viettää 20-vuotiskirjailijajuhlaansa vahvasti työn merkeissä ja aloittaa ensi vuoden alussa pitkän apurahakauden Etelä-Savon rahaston tuella.

Käyntikortissa lukee osuvasti proosakuiskaaja.

Vapaaksi kirjoittajaksi muutama vuosi sitten jättäytynyt Anne Leinonen on kirjallisuuden moniosaaja. Proosakuiskaaja on mikkeliläisen Leinosen ja tamperelaisen Saara Henrikssonin yhteinen yritys, joka tuottaa erilaisia kirjallisuuspalveluja kustannustoimittamisesta kirjoittajan mentorointiin.

Leinonen on nyt myös apurahataiteilija, sillä 20 vuoden kirjallisen uran tehtyään ja 20 kirjaa – ”kymmenen yhteistä ja kymmenen omaa” – julkaistuaan hän sai ensimmäisen pitkän eli kokovuotisen työskentelyapurahan Suomen kulttuurirahastolta huhtikuussa.

– Minun oli tarkoitus järjestää syksyllä isot juhlat 20 vuotta kirjailijana -teemalla, mutta ne taitavat siirtyä. En halua mitään etäjuhlia.

Kustantajaksi alan murroksessa

Kirjailija Leinosen uusin romaani Katve (Osuuskumma 2020) on juuri ilmestynyt. Se on koukuttava yhdistelmä maagista realismia ja kauhua. Synkähköön itäsuomalaiseen maisemaan sijoittuva kirja, jossa taikausko muuttuu todeksi ja jossa vanhat kansanuskomukset jylläävät.

Katveen on julkaissut osuuskuntapohjainen kustantamo, jonka jäsen Leinonen on.

– En ollut perustamassa Osuuskummaa, vaan tulin mukaan myöhemmin. Kiinnostuin kustantamisesta alan murroksen myötä. Pienet kustantamot ovat tällä hetkellä monelle kirjoittajalle ainoa mahdollisuus saada tekstejään julki.

Niin kävi myös Leinoselle. Metsän äiti (2017) mahtui Atena-kustannuksen julkaisuohjelmaan, mutta samaan maisemaan sijoittuva Katve ei.

– Oletan hylkäyksen liittyvän siihen, että kirjoittamani spekulatiivinen fiktio on suhteellisen kannattamatonta bisnestä kaunokirjallisuudessa. Atena kuitenkin on erikoistunut laadukkaaseen tietokirjallisuuteen.

Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan kuvitteellisia maailmoja ja tapahtumia kuvaavaa kirjallisuutta.

Äänikirjan aihe yllättäen ajankohtainen

Kirjan kustantaminen on monimutkainen toimenpide, jonka loppupäässä on ehkä se hankalin osuus: jakelu.

Ei ole salaisuus, että Suomen suurin kirjankustantamo Otava hallitsee myös vähittäismyyntiä.

Leinonen kertoo, ettei ainoa paikallinen kirjakauppa eli Suomalainen kirjakauppa suostunut ottamaan hänen uutuuttaan myyntiin.

– Samaa viestiä tulee muiden maakuntien kirjailijoilta, että he eivät saa teoksiaan myyntiin oman alueensa Suomalaiseen.

Leinosen mielestä kirja-ala ajaa itse itsensä kurimukseen, kun tarjonta kapenee, sillä laaja-alaisuus on kirjallisuuden vahvuus.

Äänikirja on päivän ilmiö. Leinonen arvelee ensi vuonna nähtävän, mihin niiden suosio asettuu koronakevään kasvun jälkeen.

Hänen seuraava äänikirjansa julkaistaan kesäkuussa.

– Jätin viime elokuussa Storytelille ehdotuksen, että voisin kirjoittaa tarinan, jossa Suomessa jyllää virus.

Melkoinen tarina siitä tulikin.

– Onhan siinä jännittäviä yhteensattumia tähän hetkeen.

Kirjoittajaleirit jatkuvat

Vuodesta 2005 Leinonen päätoimitti perustamaansa verkkolehteä Usvaa, mutta sen taru on nyt lopussa.

– Tulin siihen tulokseen, että minulla ei yksinkertaisesti ole enää aikaa sille.

Leinonen kertoo perustaneensa lehden spekulatiivisen fiktion julkaisukanavaksi, kun termi oli tuore ja monelle tuntematon.

Usva-lehteä tehtiin vapaaehtoispohjalta, eikä kukaan saanut palkkaa. Kirjoittajia 15 vuoteen mahtuu toista sataa, heidän joukossaan tuttuja nimiä Marko Hautalasta Hannu Rajaniemeen.

Usvaan liittyviä kirjoittajaleirejä Leinonen aikoo jatkaa. Leirit pidetään hänen kotonaan Ristiinassa, ja ne ovat spefiä kirjoittaville oivallisia verkostoitumistilaisuuksia.

– Jos tänä kesänä ei leiriä saada koolle, jatketaan sitten myöhemmin.

Hän

Anne Leinonen

Vuonna 1973 syntynyt vapaa kirjoittaja.

Toiminut kirjailijana vuodesta 2000 lähtien.

Julkaissut 20 teosta, puolet yksin ja puolet yhteistyönä muun muassa Eija Lappalaisen kanssa (nuorisokirjoja).

Teki parinkymmenen vuoden työuran oppimateriaalikustantamossa.

Toiminut monissa luottamustehtävissä, muun muassa Etelä-Savon taidetoimikunnan puheenjohtajana kaksi kautta.

Kouluttaa kirjailijoita ja arvioi tekstejä.

On myös kirjankustantaja.