Elokuvakooste: Elokuvissa lennetään Kuuhun, kipuillaan nuorena ja palataan lapsuuteen — kuudesta ensi-illasta puolet on lapsille suunnattuja

Ensimmäisenä kuussa (First Man, Yhdysvallat, 2018). Ohjaus: Damien Chazelle. Rooleissa: Ryan Gosling, Claire Foy, Jason Clarke, Kyle Chandler, Corey Stoll, Ciaran Hinds, Christopher Abbott, Patrick Fugit, Lukas Haas. Kesto 141 minuuttia. K12.

Daniel C. McFadden

Ryan Gosling näyttelee astronautti Neil Armstrongia ensimmäisestä kuulennosta kertovassa elokuvassa.
Ryan Gosling näyttelee astronautti Neil Armstrongia ensimmäisestä kuulennosta kertovassa elokuvassa.

Taakse jäävän maailman paino

La La Landin ohjaaja Damien Chazelle ja sen tähti Ryan Gosling ovat yhdistäneet voimansa uudelleen. Nyt luvassa ei ole musikaalia, vaan tositapahtumiin perustuva kertomus ihmisen ensimmäisestä matkasta kuuhumme.

Tarkemmin sanottuna kuvaus Apollo 11-lennon komentajan, astronautti Neil Armstrongin (Gosling) perspektiivistä. Näemme kuinka valmistautuminen rajoja rikkovaan matkaan vaikuttaa NASA:n henkilökuntaan ja Armstrongin perheeseen.

Matka on histroriallinen ja eeppinen, mutta näkökulma pysyy fiksusti lähinnä ensimmäisessä persoonassa. Näin kaikki hurjat tekniset rajapyykkien rikkomiset ovat samaistuttavissa hyvin ravistelevalla tavalla.

Kiihkeän teknisen jargonin, politiikan ja rakettiseikkailun vastapainona on kuvaus Armstrongin kotielämästä. Lähinnä suhteesta vaimo Janetiin (Claire Foy). Nämä kohtaukset ovat usein turhankin kuivia. Toisinaan suorastaan melankolisia.

Gosling on tunnettu pidättyväisen näyttelemisen mestarina. Tämä välittää minimaalistisesti suuria tunteita. Toisinaan antaen kaiken purkautua silloin kun katsoja on ehtinyt jo laskea suojansa.

Astronautti Amstrongin kuvauksessa Gosling esittää teknisen miehen, joka on myös romantikko. Armstrong tuntee selkeästi vetoa suurta seikkailua kohtaan ja on valmis uhraamaan paljon ymmärtäessään kuinka tärkeä askel kuumatka on koko ihmiskunnalle.

Chazelle pystyy yhdistelemään arkirealistista draamaa ja kihelmöivää seikkailun tuntua rikkomatta kokonaisuutta. Elokuvaa katsoessa unohtaa usein, ettei loppuratkaisu voi mitenkään yllättää.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Intensiiviset toimintakohtaukset. Samaistuttava lähestymistapa.

Huonoa: Jotkin henkilöistä kuvataan melko kuivasti.

Erityistä: Justin Hurwitzin musiikki käyttää hyväkseen paljon thereminiä, elektronista instrumenttia jota itse Armstrong kovasti ihaili.

Uwa Iduozee

Rosa Honkonen ja Jere Ristseppä hoitavat roolinsa vaikuttavalla luonnollisuudella.

Kipeästi kaivattua nuorisodraamaa

Hölmö nuori sydän (Suomi, 2018).

Ohjaus: Selma Vilhunen.

Rooleissa: Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Katja Küttner, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur.

Kesto 102 minuuttia.

K12.

Oikeasti kunnollisia ja kohdeyleisönsä vakavasti ottavia kotimaisia nuortenelokuvia nähdään harmillisen harvoin. Joka vuosikymmenelle tuntuu löytyvän oma ikimuistoinen teoksensa, mutta edellisestä aidoista klassikosta kuten Täältä tullaan, elämä! (1980) ja Sairaan kaunis maailma (1999) on vierähtänyt turhan kauan.

Siksi Hölmö nuori sydän tulee kipeästi tarpeeseen. Se voi kärjistää ja ylidramatisoida tehdäkseen asiat selväksi, mutta se on myös aidosti nuorten tasolla ilman alentumista. Vaikka tapahtumapaikkana on itä-Helsinki ei se myöskään yritä ponnistaa intensiiviseen ghettodraamaan. Katu-uskottavuuden ei tarvitse tarkoittaa vain rikollisuutta ja paheita. Se voi olla myös ymmärtävän linssin kipukohtiin tarkentaminen.

Lennin (Jere Ristseppä) elämä kääntyy päälaelleen kun hän saa kuulla tyttöystävä Kiiralta (Rosa Honkonen) tämän olevan raskaana. 15-vuotiaan ovat kaikkien silmissä yhä lapsia, mutta nämä päättävät yrittää perheen perustamista. Lenni on kasvanut ilman isää joten tämän on saatava miehen oppinsa jostain muualta. Kiira huomaa ettei lapsen hankkiminen onnistu ilman suuria muutoksia.

Oscar-ehdokkuuden Pitääkö mun kaikki hoitaa -lyhytelokuvallaan ansainneet ohjaaja Selma Vilhunen ja käsikirjoittaja Kirsikka Saari osaavat hyvin vangita humaaneja pikkuhetkiä. Draaman syventämisessä tekijät nojautuvat hieman kuluneisiin keinoihin, mutta ei koskaan vaarantamatta realisimia. Sitä tukevat loistavasti myös Ristseppä ja Honkonen vaativissa rooleissa, jotka nuoret hoitavat vaikuttavalla luonnollisuudella.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Luonnollinen.

Huonoa: Arkirealismi ajoittain turhankin kolkkoa.

Erityistä: Vilhusen ja Saaren oman tuotantoyhtiön valmistama elokuva.

Laurie Sparham

Aikuiseksi kasvaneella Ristolla (Ewan McGregor) on jälleennäkeminen lapsuudensa ystävien kanssa Puolen hehtaarin metsästä.

Disneyn omistama lapsuuskokemus

Risto Reipas ja Nalle Puh (Christopher Robin, Yhdysvallat, 2018).

Ohjaus: Marc Forster.

Rooleissa: Ewan McGregor, Hayley Atwell, Bronte Carmichael ja Mark Gatiss.

Kesto 104 minuuttia.

K7.

Disney jatkaa nerokasta bisnesideaa muuttaa kaikki näiden omistamat immateriaalioikeudet näytelmäelokuviksi. Nyt vuorossa on Puolen hehtaarin metsän asukit.

Kerronnassa on onneksi uusi näkökulma, jolloin elokuva ei tunnu vain samojen juttujen kierrätykseltä. Nyt tiedottaja voi hyvin mielin kutsua elokuvaa ”kunnianosoitukseksi” tai ”rakkauskirjeeksi” rakastetuille Disney-hahmoille.

Christopher Robin/Risto Reipas (Ewan McGregor) on kasvanut aikuiseksi ja unohtanut vanhat ystävänsä. Takana on isän kuolema, ensimmäinen maailmansota, perheen perustaminen, ja edessä vaikeat päätökset työpaikalla. Arjen paineet aiheuttavat hallaa myös Riston perheelle.

Tällä hädän hetkellä Puh ilmestyy takaisin Riston elämään, aiheuttaen heti kommelluksia, mutta myös yhdistäen hänet takaisin menneisyyteensä ja asioihin jotka oikeasti ovat tärkeimpiä.

Luvassa on paljon metkoja hetkiä varsinkin kun koko Puolen hehtaarin metsän joukko lähtee matkalle kohti Lontoota.

Koko perheen elokuva huokuu lämpöä ja vanhanaikaista charmia. Ei olisi ihme jos hyvin menestyneitä ja rakastettuja Paddington -elokuvia olisi käytetty refrenssinä elokuvan suunnitteluvaiheessa.

On vaikea olla liikuttumatta kun aikuinen mies ja tämän lapsuuden ystävät kohtaavat taas. Tässä on Disneyn haastamaton voimavara: näillä on lähes monopoli monien lapsuuteen ja nämä tietävät miten tätä hyväksikäytetään.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Vanhanaikainen tunnelma. Herttaiset hahmot.

Huonoa: Turhan melankolinen alku lapsiyleisöä ajatellen.

Erityistä: Yhdistelee elementtejä Disneyn Nalle Puh -animaatioista ja A.A. Milnen kirjoista.

Kimberley French

Muun muassa Jon Hamm, Jeff Bridges ja Cynthia Erivo näyttelevät kummallisen El Royale -motellin asiakkaita.

Varsinaisia hahmoja mysteerimotellissa

Bad Times at the El Royale (Yhdysvallat, 2018).

Ohjaus ja käsikirjoitus: Drew Goddard.

Rooleissa: Jeff Bridges, Cynthia Erivo, Jon Hamm, Dakota Johnson, Lewis Pullman, Cailee Spaeny, Chris Hemsworth.

Kesto 142 minuuttia.

K16.

Uransa Josh Whedonin ja J.J. Abramsin tasoisten tuottajien tallissa aloittanut käsikirjoittaja Drew Goddard tuntee varmasti jokaisen tarinavälineen, kliseen ja kikan mitä kirjoittajan työkalupakista voi löytyä.

Tämän esikoisohjaus oli itseriittoinen kauhuelokuvaviittauksien aarrearkku The Cabin in the Woods, joka huijasi katsojaa näiden omia odotuksia vastaan.

Toinen kokopitkä viestii itsevarmuudesta jossa katsojia ei tarvitse enää koukuttaa ja jallittaa joka käänteessä. Vain hyvin punottu mysteeri ja taitavasti rakennetut henkilöt riittäisivät hyvään elokuvaan.

Silti Goddard on yhä taipuvainen runsaaseen tyylittelyyn. Aivan kuin vain osoittaakseen kuinka tämä taitaa genren kuin genren.

Tarina sijoittuu rähjäiseen motelliin joka sijaitsee keskellä Kalifornian ja Nevadan rajaa. Sekalainen joukko kohtaa paikassa, jonne saapuu vain ihmisiä joilla on jotakin salattavaa tai joltakin paettavaa.

Mainiot näyttelijäsuoritukset saavat kiinnostumaan. Tähtinimet ja tuoreet naamat pelaavat dynaamisesti yhteen. Kukaan hahmoista ei jää nurkkaan.

Mustaa komediaa, pulp-rikostarinaa ja 1960-luvun vainoharhaisuutta yhdistelevä tarina olisi voinut kaivata pientä tiivistämistä. Juonen avautuessa alleviivataan sitä liikaa. Paljolti Chris Hemsworthin näyttelemän karismaattisen sekopään muodossa.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Näyttelijät. Naseva dialogi.

Huonoa: Lähtee hitaasti käyntiin. Pientä kikkailun makua.

Erityistä: Chris Hemsworth esiintyi myös Goddardin ensimmäisessä elokuvassa The Cabin in the Woods.

Warner Animation Group

Lumimies Migo ja Percy ystävystyvät eroistaan huolimatta.

Lumimies kulttuurimuurin kaatajana

Pikkujalka (Smallfoot, Yhdysvallat, 2018).

Ohjaus: Karey Kirkpatrick.

Suomenkielisissä äänirooleissa: Elias Kaskinen, Thomas Kirjonen, Nelli Matula, Iso H, Joonas Saartamo, Heljä Heikkinen.

Kesto 97 minuuttia.

K7.

Ei tarvitse odotella kovin montaa viikkoa kunnes elokuvateattereihin saadaan taas tietokoneanimaatio jossa seikkailevat hirviöt. Tällä kertaa kohteena on hirmuinen lumimies, eli jeti.

Lähestymistapa on käännetty päälaelleen, koska elokuva seuraa lumimiesten yhteiskuntaa korkealla vuoriston suojassa. Nämä eivät usko ihmisten olemassaoloon. Lumimies nimeltään Migo on kuitenkin kokenut kolmannen asteen yhteyden pienijalkaisen ihmisolennon kanssa ja siksi joutuu epäuskoisen kylänsä hyljeksimäksi.

Migo päättää todistaa ihmisten olemassaolon todeksi ja lähtee seikkailulle, alas tuntemattoman pilviverhon alapuolelle.

Pikkujalka repii loistavaa huumoria siitä, kuinka eritavoin lumimies ja ihminen näkevät ja kuulevat toisensa. Lempeä Migo vaikuttaa Percy-ihmisen silmissä karjuvalta hirviöltä. Ainakin aluksi.

Elokuva sisältää kauniin sanoman siitä kuinka erilaisuutta ei pitäisi pelätä ja jos antaa ystävyydelle mahdollisuuden se useimmiten maksaa itsensä takaisin.

Suurin osa elokuvan huumorista on animaatiotyylille ominaisesti hyvin laveata ja vilkasta. Parhaimmat vitsit syntyvät ihmisten ja lumimiesten kulttuurieroista.

Hyvin toteutetun animaation taustalla on yllättävän ajankohtainen sanoma.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Komediaan kätketty hyvä aihepiiri.

Huonoa: Ylivilkas ja vähävivahteinen toiminta.

Erityistä: Alkuperäisissä äänirooleissa kuullaan muun muassa Channing Tatum, James Corden, Zendaya ja koripalloilija LeBron James.

Lumifilm Oy

Turpo on nallekarhu joka viettää aikaansa kirjahyllyssä ja seikkailuissa.

Nallekarhujen remasterointi

Urpo ja Turpo johtolangan jäljillä (Suomi/Viro/Ruotsi, 1997/2018).

Ohjaus: Liisa Helminen.

Äänirooleissa: Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Katariina Lohiniva.

Rooleissa: Liina Tennosaar, Reio Kessel, Greete Tennosaar.

Kesto 60 minuuttia.

Sallittu.

Televisiosta ja tallenteilta tutut Urpo ja Turpo -hahmojen toinen oma elokuva on saanut digitaalisen remasteroinnin. Alkuperäisenä ilmestymisvuonnaan 1997 elettiin aivain toisenlaista aikaa, jolloin kotimaisia lastenelokuvia ei juuri tehty, eikä yleisö niistä kiinnostunut.

Nyt Urpo ja Turpo ilmeisesti yritetään esitellä uudelle sukupolvelle. Jotkut vanhemmista varmaan jopa muistavat hahmot omasta lapsuudestaan.

Hannele Huovin lastenkirjojen sivuilta loikkaavat Urpo ja Turpo ovat pehmoleluja, jotka nauttivat omista leikeistään silloin kun ihmiset eivät ole näkemässä. Luetuista kirjoista saadaan ideoita fantasiaseikkailuihin.

Lähinnä virolaisena käsityönä toteutettu animaatio on herttaista mutta tekee vaikutuksen lähinnä muutamalla hyvin kekseliäällä ideallaan. Itse nallekarhut ovat melko ilmeettömiä, mutta vastustamattoman symppiksiä.

Toimii mainiosti modernien hyper-viritettyjen animaatioelokuvien vastapainoksi — varsinkin pienimmille katsojille.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Mielikuvitukselliset animaatioratkaisut.

Huonoa: Hajanainen kokonaisuus.

Erityistä: Digitointi sai Suomen Elokuvasäätiön tukea.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet